Arkkitehtuurille uusi tila Helsingin Kamppiin – Archinfo, SAFA ja ATL muuttavat yhteisiin tiloihin

Joulukuun alusta alkaen Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ja Arkkitehtitoimistojen liitto ATL toimivat osoitteessa Malminkatu 30. Saman katon alta löytyvät monipuoliset kokoustilat sekä arkkitehtien ja arkkitehtitoimistojen jäsenpalvelut. Tilassa tullaan myös säännöllisesti järjestämään kaikille avoimia tilaisuuksia ja teemoitettua ohjelmaa.
”Yhteistä, kaikkien toimintaa hyvin palvelevaa tilaa on etsitty pitkään. Einari Teräsvirran 1960-luvulla suunnitteleman toimistotalon pohjaratkaisu sallii eri toimintojen sijoittumisen joustavasti”, toteaa SAFA:n pääsihteeri Paula Huotelin.
”Yhteinen tila antaa hyvät mahdollisuudet arkkitehtuurin alan yhteistyön kehittämiselle entistä tiiviimmäksi”, jatkaa ATL:n toiminnanjohtaja Kalle Euro.
”Tavoitteenamme on toimia niin kohtaamispaikkana kuin käyntikorttina arkkitehdeille ja arkkitehtuurista kiinnostuneille”, sanoo Archinfon toiminnanjohtaja Hanna Harris.
Helsingin Kampissa sijaitseva uusi tila on keskeisen sijaintinsa vuoksi helposti saavutettavissa niin helsinkiläisille kuin muualta tuleville. Lähiympäristössä toimii useita alan toimijoita, kuten Rakennustietosäätiö ja lukuisia arkkitehtitoimistoja.Uusi osoite 7.12.2017 lähtien
Malminkatu 30, 5. kerros
00100 HelsinkiVuonna 1967 valmistuneen toimistotalon alun perin Rikkihappo Oy:lle on suunnitellut Einari Teräsvirta (1914–1995). Hänet tunnetaan muun muassa Hotelli Marskin, Kalastajatorpan, Alkon Itämerentalon ja useiden urheilurakennusten arkkitehtina, mutta myös joukkuevoimistelun kultamitalistina vuoden 1948 Lontoon olympialaisissa. Teräsvirta on edelleen Suomen nuorin kesäolympiamitalisti, sillä jo vuonna 1932, 17-vuotiaana lukiolaisena, hän voitti kaksi pronssimitalia Los Angelesin olympialaisissa. Arkkitehdiksi Teräsvirta valmistui sodan kynnyksellä vuonna 1939, ja oman toimiston hän perusti kymmenen vuotta myöhemmin, Lontoon olympialaisten jälkeen. Pitkän arkkitehdinuransa aikana hän toimi myös lukuisissa ammattikunnan luottamustehtävissä, muun muassa vuosina 1961–62 SAFAn puheenjohtajana.Julkaistu 29.11.2017
Takaisin

Hae sivustolta: