Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen voitti Kankaan ideakilpailun Jyväskylässä

Jyväskylän kaupunki, Kaupunkirakennepalvelut, Tiedote viestimille 3.2.2012
Kankaan alueen ideakilpailun tulokset julkistettiin 3.2. Jyväskylässä. Kilpailulla haettiin ideoita entiselle paperitehdasalueelle laadittavan osayleiskaavan pohjaksi.
– Kankaan alueen kehittäminen on Jyväskylän keskusta-alueen lähivuosikymmenten merkittävin kaupunkikehittämishanke. Suuruusluokassaan siinä on kyseessä jopa enemmästä kuin Lutakon mittakaavasta, sanoo palkintolautakunnan puheenjohtaja, kaupunginjohtaja Markku Andersson viitaten toiseen, nyt loppuvaiheessaan olevaan keskustan täydennysrakentamishankkeeseen Lutakon kaupunginosassa.
Palkintolautakunta päätti jakaa ensimmäisen palkinnon ehdotukselle ”Hjalmarin uni”. Ehdotuksen takana on Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen–tekijöinä Petri Rouhiainen, Antti Mentula ja Pekka Vehniäinen. Pääavustajina toimivat Carlos Lamuela ja Sirpa Törrönen sekä muina avustajina Lasse Olaste, Laura Kiijärvi ja Jaakko Utriainen. Ensimmäisen palkinnon suuruus on 36 000 euroa.
Palkintolautakunnan mukaan voittajaehdotuksen kokonaisuus on hallittu ja kaikki osa-alueet on ratkaistu omassa tyylilajissaan lähes virheettömästi. Suunnitelman lähtökohta on voimakkaan arkkitehtoninen – uusi kaupunginosa rakentuu kahden uuden aukion ympärille.
Kilpailussa ei jaettu toista palkintoa. Palkintolautakunta päätti jakaa kolmannen palkinnon kahden ehdotuksen kesken. Nämä olivat ehdotus ”Kollektiivilipasto”, jonka tekijät ovat Sanna Karppinen, Merja Kiviranta ja Juho Manka, sekä ehdotus ”Kangastus II”, jonka tekijä on Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy. Kummankin ehdotuksen tekijöille palkintona jaettiin 22 500 euroa.
Palkintolautakunta päätti myös lunastaa ehdotukset ”One” , tekijänä Arkkitehtitoimisto AJAK ja ”Malja Kankaalle”, tekijöinä Tero Wéman ja Altti Suominen, 9 000 eurolla kappale. Kilpailun kokonaispalkintosumma oli 99 000 euroa. Lisäksi päätettiin antaa kunniamaininta ehdotuksille ”Kotikangas”, tekijänä Valtteri Heinonen, ”Lippo”, tekijöinä Tuomas Saarinen ja Jukka Turtiainen, ”Kangastus I”, tekijöinään Salla Hoppu ja Aaro Artto sekä ”Natural Diver-City”, tekijöinä Anastasia Glukhova, Letizia Imbres ja Pavla Pelcikova.
Kankaan alueen ideakilpailun palkituista arkkitehtitöistä järjestetään näyttely 7.2.–28.2.2012 kauppakeskus Kolmikulmassa kauppakeskuksen aukioloaikoina osoitteessa Puistokatu 2–4.
Kaupunki järjestää kaikille Kankaan alueen suunnittelusta kiinnostuneille avoimen tiedotus- ja keskustelutilaisuuden tiistaina 21.2. kello 18–20 Aalto-salissa, Väinönkatu 7. Tilaisuudessa kerrotaan arkkitehtikilpailun tuloksista ja alueelle laadittavan osayleiskaavan lähtökohdista, tavoitteista ja aikataulusta.
Lisätietoja:
– kaupunginjohtaja Markku Andersson, puh. (014) 266 1501
– hankejohtaja Anne Sandelin, Jyväskylän kaupunki, p. (014) 266 5051
– kilpailumateriaali tästä linkistä: www3.jkl.fi/blogit/kangasjyvaskyla/
Lue koko tiedote: www.jyvaskyla.fiJulkaistu 6.2.2012
Takaisin

Hae sivustolta: