Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen kilpailuvoittoon Hyvinkäällä

Lehdistötiedote / Hyvinkään kaupunkiKatso kaikki ehdotukset täältäLehdistötiedote Hyvinkää PDF 74,9Kt
Hyvinkään Hangonsillan alueen ideakilpailu on ratkennut. Kilpailun voitti ehdotus ”Suutarin lasten markka”, joka palkintolautakunnan mielestä tarjoaa parhaan lähtökohdan alueen jatkosuunnittelulle. Työn ovat laatineet Petri Rouhiainen, Antti Mentula ja Pekka Vehniäinen Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy:stä. Kilpailuun jätettiin yhteensä 39 tasoltaan vaihtelevaa ehdotusta. Palkintolautakunta arvosti eniten töitä, jotka muodostivat eheän kaupunkimaisen kokonaisuuden, jatkoivat luontevalla tavalla Hyvinkään keskustarakennetta sekä loivat vehreää ja monipuolista asuinympäristöä. Vaikka yksikään ehdotus ei sellaisenaan sovellu toteutettavaksi, niistä löytyy käyttökelpoisia ideoita alueen yleissuunnitelman ja asemakaavoituksen pohjaksi.
Voittaneessa ehdotuksessa Hangonsillan alue muodostaa yhtenäisen kaupunkimaisen kokonaisuuden, joka liittyy osaksi Hyvinkään kaupunkirakennetta. Työssä on monia oivaltaen suunniteltuja yksityiskohtia, kuten sisääntulopihat porttiaiheineen. Keskeiseksi julkiseksi tilaksi on suunniteltu kevyttä liikennettä kokoava raitti. Pysäköinti on sijoitettu pääosin radan varteen, jolloin pihat vapautuvat vehreiksi maantasopihoiksi.
Toinen palkinto annettiin ehdotukselle ”Veturi”, jonka ovat tehneet Esa Kangas ja Johanna Vuorinen. Ehdotuksella on voimakas luonne kaarevien kortteleiden vuoksi.
Kolmannen palkinnon sai ehdotus ”Palmikko”, tekijöinä Tiia Ettala, Anri Linden, Francesc Palomeras Estebanell, Ricard Palomeras Estebanell ja Montserrat Sanches Cirera. Ehdotus yhdistää monenlaisia elementtejä alkaen keskustamaisen urbaanista aina metsäiseen puistoon.
Kilpailussa jaettiin lisäksi kaksi lunastusta ja kaksi kunniamainintaa.
Kilpailussa painotettiin kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuksia. Tiedottamista ja vuorovaikutusta varten perustettiin verkkosivut ja kilpailu nimettiin nimikilpailun perusteella. Kilpailuohjelmaan kerättiin verkkokyselyn avulla kaupunkilaisten näkemyksiä ja kilpailun päätyttyä yleisö sai kommentoida ehdotuksia nettigalleriassa ja näyttelytilassa.
Kilpailutöistä on koottu näyttely Hyvinkään kaupungintalolle, Kankurinkatu 4–6. Näyttely on avoinna 17.–30.1.2013 kaupungintalon aukioloaikoina (kello 8–16). Kilpailuehdotukset ja arvostelupöytäkirja kokonaisuudessaan löytyvät myös kaupungin verkkosivuilta. Katso kaikki ehdotukset täältä
Lisätietoja
Kaavoituspäällikkö Anne Jarva, p. 040 155 4220, anne.jarva(@)hyvinkaa.fiJulkaistu 16.1.2013
Takaisin

Hae sivustolta: