Alt Arkkitehdeille Suomi-palkinto

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho palkitsi seitsemän ansioitunutta taiteilijaa ja ryhmää Suomi-palkinnoilla.

Palkinnon saivat muusikko Remu Aaltonen, Alt Arkkitehdit, Finnish Game Jam, kirjailija ja suomentaja Jyrki Kiiskinen, Koko Jazz Club, taiteellinen johtaja Paola Suhonen ja elokuvaohjaaja Selma Vilhunen.

Suomi-palkinto myönnetään tunnustuksena merkittävästä taiteellisesta urasta. Perusteena voi olla myös huomattava saavutus tai lupaava läpimurto. Vuodesta 1993 jaettujen Suomi-palkintojen suuruus on tänä vuonna 24 700 euroa, ja ne myönnetään Veikkauksen tuotosta.

Arkkitehtuurissa mediahuomio kiinnittyy usein vain pääkaupunkiseudulle rakennettuihin rakennuksiin. Tällä kertaa halutaan nostaa esiin Pohjois-Suomen laadukasta arkkitehtisuunnittelua. Alt Arkkitehdit on Oulussa toimiva arkkitehtitoimisto, jonka osakkaat ovat arkkitehdit Antti Karsikas, Kalle Vahtera, Ville-Pekka Ikola ja Tuomas Niemelä. Alt Arkkitehdit ovat suunnitelleet kouluja, päiväkoteja, asuntoja ja terveydenhoitoalan rakennuksia. Arkiympäristöä, joka nostaa elämisen tasoa korkealaatuisen suunnittelun keinoin. Tuupalan puukoulu Kuhmossa, joka oli myös arkkitehtuurin Finlandia-palkintoehdokkaana, Lehtikankaan monitoimitalo Kajaanissa sekä Ruukin terveysasema ovat tästä hyviä esimerkkejä. Luonnon materiaalien, kuten puun käyttö ja pohjoisen, matalalta tulevan valon hyödyntäminen tilasuunnittelussa ovat Alt arkkitehtien suunnittelun tunnusmerkkejä. Kontekstin ja paikan hengen huomioon ottava arkkitehtuuri tekee paikoista aiempaa merkityksellisempiä – julkisia tiloja, joista kuntalaiset voivat olla ylpeitä.

Hae sivustolta: