Taiken uusi palvelu tukee julkisia taidehankkeita

Taiteen edistämiskeskus käynnistää uudenlaisen julkisen taiteen asiantuntijapalvelun. Työssä on aloittanut kaksi taideasiantuntijaa syyskuun alussa. Tarkoitus on vahvistaa prosenttiperiaatteen ja rakennetun ympäristön taiteen asemaa Suomessa.

Julkisen taiteen asiantuntijapalvelut rakentuvat Taikessa jo aiemmin tehdyn prosenttiperiaatteen edistämistyön pohjalle. Palvelun tarkoitus on rahoittaa uusia taidehankkeita ja kehittämisprojekteja, tukea uusia prosenttiperiaatteen mukaisia hankkeita niiden käynnistysvaiheessa ja vahvistaa asiaan liittyviä verkostoja ja asiantuntemusta. Julkisen taiteen asiantuntijapalvelut ovat viisivuotinen pilotti, jossa kehitetään palvelutoiminnan muotoja ja taiteen saatavuutta ja saavutettavuutta koko maassa.

– Prosenttiperiaate ja rakennetun ympäristön taidehankkeet ovat tärkeitä taiteilijoiden työllistymisen ja toimeentulon kannalta. Samalla rakennetaan Taiteen edistämiskeskukselle uudenlaisen asiantuntijapalvelun roolia, sanoo Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Paula Tuovinen.

Kaksi uutta taideasiantuntijaa

Julkisen taiteen asiantuntijapalveluissa työskentelee syyskuun alusta lähtien kaksi taideasiantuntijaa, FM Maija Kasvinen ja TaM Mari Kemppinen.

Kasvinen on valmistunut kuraattoriksi Tukholman yliopistosta vuonna 2014 ja toiminut mm. Vantaan taidemuseon vt. johtajana ja julkisen taiteen kuraattorina. Kemppinen on työskennellyt viimeiset kaksi vuotta YIT-yhtymän taidekoordinaattorina. Kemppinen on suorittanut taiteen maisterin tutkinnon Aalto-yliopistossa ja muotoilijan AMK-tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Taideasiantuntijan tehtäviin tuli yhteensä 49 hakemusta.

Julkisen taiteen asiantuntijapalvelutiimiä johtaa erityisasiantuntija Henri Terho.

Hae sivustolta: