SAFA-palkinto 2021 Seinäjoen kaupungille

SAFA-palkinto 2021 myönnettiin Seinäjoen kaupungille, joka on edistänyt laadukkaan korjausrakennuttamisen käytäntöjä.

Suomen Arkkitehtiliiton SAFA-palkinto 2021 myönnetään Seinäjoen kaupungille, joka on esimerkillisesti edistänyt laadukkaan korjausrakennuttamisen käytäntöjä. Palkinnon saaja julkistettiin 7.5. järjestetyillä Arkkitehtipäivillä. 

– Korjaamisen teemavuonna SAFA halusi palkita Seinäjoen kaupungin, joka on johdonmukaisesti kehittänyt korjausrakennuttamisen käytäntöjä ja toteuttanut kaupungin omistamien kohteiden korjauksia alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen, palkintolautakunnan puheenjohtaja, SAFAn varapuheenjohtaja Noora Laak sanoo.

– Seinäjoen kaupunki on luonut kaupunginarkkitehti Jussi Aittoniemen johdolla aktiivisen ja osallistuvan omistajan rakennuttamistavan. Toiminta on tuottanut laadullisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti onnistuneita ratkaisuja, Laak sanoo.

Esimerkillisiä korjausrakentamisen hankkeita ovat olleet muun muassa Seinäjoen Aalto-kirjaston vuonna 2015 valmistunut restaurointi (Arkkitehdit Mustonen Oy), sekä kaupungintalon (Arkkitehdit Mustonen Oy) ja virastotalon (Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy) tänä vuonna valmistuvat korjaukset. JKMM Arkkitehtien suunnittelema Apila-kirjasto valmistui vuonna 2012 osaksi Seinäjoen Aalto-keskusta, täydentämään pieneksi jäänyttä Aallon suunnittelemaa kirjastoa.

Alkuperäisratkaisuja kunnioittavaa korjaamista

Jussi Aittoniemi valittiin Seinäjoen kaupunginarkkitehdiksi ja toimitilat-tulosalueen johtoon Apila-kirjaston rakennuttamisen aikoihin. Ensitöikseen hän päätyi huolehtimaan loppuun kirjaston uudisrakennuksen työmaan.

– Seinäjoen Aalto-keskuksen korjaushanke on ollut kaikkiaan liki 10 vuoden ponnistus. Aalto-kohteiden korjausten arkkitehtisuunnittelu kilpailutettiin laatua painottaen. Laadullisesti hankalia ja rakennussuojelun kannalta kriittisiä osa-alueita siirrettiin pois kilpailutettavista urakoista, jolloin urakoita laskevan rakennusyrityksen riskinhallinta oli selkeämpää, Aittoniemi kertoo. 

Jussi Aittoniemi kiittää Seinäjoen kaupungin vahvaa oman rakennuttamisen perinnettä. 

– Kaupungin toimitilojen suunnittelun ohjaus, rakennuttaminen ja valvonta tehdään pääosin omalla henkilöstöllä, jonka motivoiminen alkuperäistä vaalivaan korjausotteeseen maailmanluokan kohteissa on ollut helppoa. Riittävä aika ja työn vaiheistus takasi sen, että myös mallikorjauksia voitiin tehdä. 

Työtavat ovat osoittautuneet järkeviksi paitsi laadun myös kustannusten puolesta: tähänastinen investointi, noin 28,5 miljoonaa euroa, on urakka-alueen kerrosala huomioiden pysynyt normaalin peruskorjauskustannuksen tasolla.

Lisätietoja:

  • Noora Laak, pj, SAFA-palkintolautakunta, p. 050 520 3386
  • Jussi Aittoniemi, kaupunginarkkitehti, Seinäjoki, p. 040 585 3917
  • Lataa kuvia tästä linkistä

SAFA-palkinto jaetaan vuosittain tunnustuksena kunnalle tai muulle julkiselle tai yksityiselle yhteisölle tai yritykselle, joka on toiminut esimerkillisellä tavalla hyvän suunnittelun edellytysten ja tulosten aikaansaamiseksi. Palkinnon saajan valitsee Suomen Arkkitehtiliiton, Suomen Kuntaliiton ja ympäristöministeriön edustajista koostuva lautakunta. Lisätietoa: safa.fi/vaikutamme

Hae sivustolta: