Otto-Iivari Meurman -palkinto 2015 Arkkitehtuuritoimisto B&M:lle

Lehdistötiedote

Julkaisuvapaa 22.5. klo 20

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA myöntää vuoden 2015 Otto-Iivari Meurman -palkinnon Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy:lle pitkäjänteisestä, laadukkaasta kaupunkisuunnittelutyöstä Suomessa ja kansainvälisesti. Otto-Iivari Meurman -palkinnon tarkoituksena on lisätä kiinnostusta suomalaiseen yhdyskunta- ja kaupunkisuunnitteluun.

– Kolmas Otto-Iivari Meurman –palkinto myönnetään aktiiviselle ja kansainvälisesti näkyvälle käytännön kaupunkisuunnittelijalle. Daniel Bruunin ja Jussi Muroleen vuonna 1992 perustama ja johtama Arkkitehtuuritoimisto B&M on suunnitelmissaan johdonmukaisesti korostanut hallitun kaupunkitilallisen muodonannon ja laadukkaan julkisen tilan merkitystä. Toimisto on ollut edelläkävijä tiiviin ja jatkuvan urbaniteetin puolestapuhujana, palkintolautakunnan puheenjohtaja Panu Lehtovuori perustelee valintaa.

Töitä ympäri maailman

Toimiston työkanta on kansainvälinen. Projekteja ja toteutuneita kohteita 17 maassa, Suomen lisäksi mm. Pohjoismaissa, Venäjällä, Lähi-Idässä ja Kiinassa. Toimisto on palkittu noin 30 arkkitehtuurikilpailussa.

Esimerkkejä linjakkaasta ja pitkäjänteisestä urbanismista ovat Helsingin itäisten ranta-alueiden konseptisuunnitelma (2000-2003), Tammisaaren satama (2004-2008), Pasilan konepajan yleissuunnitelma (Helsinki 2007), Ranta-Tampellan yleissuunnitelma (Tampere 2009) ja Itäkeskuksen täydennysrakentamissuunnitelma (Helsinki 2014).

– Voimakas tilallinen suunnitteluote yhdistyy Arkkitehtuuritoimisto B&M töissä eläytyvään asumatypologioiden ja lähiympäristön suunnitteluun, Lehtovuori sanoo.

Hienoja esimerkkejä toteutuneista kohteista ovat Eläinlääketieteellisen alueelle Helsinkiin rakennetut As Oy Helsingin Victoria, Diana ja Titania (2007-2011), Uutelan kanava (Helsinki 2002-) ja Salmisaaren julkiset ulkotilat (Helsinki 2009-). Toimisto on ansiokas myös maisemasuunnittelijana ja usein marginaalisina pidettyjen liikenneympäristöjen suunnittelijana.

Aidosti monialainen toimisto

Yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelu sekä kaupunkirakentaminen vaativat monialaista asiantuntemusta. Palkinnolla halutaan tuoda esille pitkien ja monimuotoisten prosessien kuluessa usein taustalle jäävien konsepti- ja yleissuunnitelmien merkitys. Nämä suunnitelmat ”avaavat pelin”: ne osoittavat suunnittelukohteen mahdollisuudet, antavat pohjan jatkosuunnittelulle ja muodostavat mielikuvaa uudesta alueesta. Arkkitehtuuritoimisto B&M on monitaitoinen, ja hyvin monet sen suunnitelmat ovat johtaneet myös toteutukseen.

 

Lisätietoja

–        Panu Lehtovuori, palkintolautakunnan puheenjohtaja, p. 050 525 0252

–        Jussi Murole, Arkkitehtuuritoimisto B&M, p. 040 511 9710

–        www.bm-ark.fi

–        www.safa.fi

Hae sivustolta: