Lehdistötiedote

SAFAn kestävän kehityksen TunnustusPAANU 2010 arkkitehti, tiedetoimittaja Pasi Toiviaiselle

Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn kestävän kehityksen palkinto TunnustusPAANU myönnettiin 3.2.2011 Pasi Toiviaiselle (s. 1967) ilmastomuutoksen ja ekologisesti kestävän rakentamisen tuomisesta monipuolisesti sekä rakennusalan ammattilaisten että suuren yleisön tietoisuuteen.

Opiskeluvuosinaan Pasi Toiviainen työskenteli Bruno Eratin ekologiseen suunnitteluun erikoistuneessa arkkitehtitoimistossa. Valmistuttuaan hän päätti lopettaa arkkitehdin työt ympäristölle haitallisena toimintana ja siirtyi ympäristötoimittajaksi.

Vuosina 1998–2002 Pasi Toiviainen tuli suomalaisille televisionkatsojille tutuksi YLEn esittämän Ympäristöuutiset-ohjelman toimittaja-juontajana. Vuonna 2004 Toiviaiselta valmistui ilmastonmuutosta käsitellyt dokumenttielokuva ”Venus-teoria”. Elokuva on palkittu kansainvälisillä elokuva- ja televisiofestivaaleilla Ranskassa, Slovakiassa ja Yhdysvalloissa. Vuoden 2005 alusta Toiviainen on työskennellyt YLEn tiedetoimituksessa toimittuaan sitä ennen pitkään vapaana toimittajana.

Syksyllä 2010 Yle TV1:llä esitetty Toiviaisen toimittama kaksiosainen ”Vihreä kaupunki” esitteli laajalti eurooppalaista ekologisesti kestävää rakentamista saaden runsaasti myönteistä huomiota. Pasi Toiviainen on työssään tuonut esille ekologisen rakentamisen ja arkkitehtuurin erilaisia näkökulmia yksinkertaisista, luonnonmukaisista rakennuksista high-tech luomuksiin saakka. Tämä siitäkin huolimatta, että luonnonmukaiset talot ovat lähimpänä hänen omaa idealiaan.

Asukkaiden herättely hyvien esimerkkien avulla vaatimaan nykyistä ekologisempia rakennuksia ja ympäristöjä on yksi tapa saada konservatiivinen rakennusala kehittämään nopeammin kestäviä ratkaisuja.

Pasi Toiviaisen esikoisteos ”Ilmastonmuutos. Nyt.” ilmestyi syyskuussa 2007. Kirja herätti laajaa keskustelua ja sai runsaasti huomiota tiedotusvälineissä. Sillä oli myös merkittävä rooli suuren yleisön heräämisessä ilmastonmuutokseen. Toiviaiselle myönnettiinkin teoksesta Lauri Jäntin säätiön kunniamaininta 2008. Toiviainen on luennoinut ilmastonmuutoksesta lukuisissa tilaisuuksissa, mm. SAFAn arkkitehtipäivillä sekä Aalto-yliopiston Teknillisen korkeakoulun Arkkitehtiosastolla.

Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn vuosittain jakama kestävän kehityksen tunnustuspalkinto TunnustusPAANU 2010 jaetaan SAFAssa torstaina 3.2.2011 klo 15 (Runeberginkatu 5, 9. krs). Lehdistön edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen!

Lisätietoja: 

  • Pasi Toiviainen, p. 040 5565150, pasi.toiviainen@yle.fi
  • Marja Sopanen, EKO-SAFAn varapuheenjohtaja, p. 040 5165316, marja.sopanen@sarlinsopanen.fi
TunnustusPAANU on EKO-SAFAn (Suomen Arkkitehtiliiton kestävän kehityksen alaosasto) aloitteesta v. 2002 perustettu, Suomen Arkkitehtiliiton vuosittain myöntämä kestävän kehityksen tunnustuspalkinto, jonka tarkoituksena on nostaa esiin hyviä esimerkkejä kestävän kehityksen toteuttamisesta rakentamisen alalla sekä lisätä keskustelua ekologisesta rakentamisesta. TunnustusPAANU on Tyrvään vanhan kirkon paanutalkoissa käsin veistetty ja hautatervalla tervattu kattopaanu. Paanuun on polttoleimattu kirkon pääty ja paanun veistovuosi 2000. TunnustusPAANUn aiempien vuosien saajia ovat mm. asuntoministeri Jan Vapaavuori (2008) ja dodo ry (2009).

Hae sivustolta: