Kestävän kehityksen TunnustusPAANU arkkitehti Panu Kailalle

Lehdistötiedote / julkaisuvapaa 12.2.2015 klo 15.00

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on myöntänyt vuoden 2014 TunnustusPAANUn arkkitehti Panu Kailalle. Kestävän kehityksen tunnustuspalkinnolla halutaan nostaa esiin Kailan elämäntyön perinteisten rakennusmateriaalien ja työmenetelmien käytön innoittajana sekä tiedon tuottajana ja opettajana. EKO-SAFAn puheenjohtaja Antti Westerlund jakoi palkinnon tänään 12.2.2015 Rakennustietosäätiössä.

Tulevaisuudessa korjausrakentamisen osuus kaikesta rakentamisesta tulee koko ajan lisääntymään ja oikeiden korjaustapojen taitaminen on yhä tärkeämpää.  Uudisrakennuksen suunnittelija lähtee ”puhtaalta pöydältä”, mutta vanhan rakennuksen korjaajan on ymmärrettävä sen rakennusfysikaalinen toiminta sekä materiaalien, rakenteiden ja ilmanvaihtoperiaatteen vaikutukset siihen. Liian tutuiksi ovat tulleet lehtiotsikot kertaalleen homekorjatuista rakennuksista, joissa on uudelleen havaittu homeongelma.

Rakennusta kannattaa kuunnella

Panu Kaila kiinnostui jo varhain vanhoista taloista ja perinteisistä rakennusmenetelmistä.  Hän toimi pitkään Museoviraston arkkitehtina. Yhdessä Elias Härön kanssa tehty ”Pohjalainen talo – rakentajan opas” ilmestyi vuonna 1976. Lehtikirjoitukset, TV-ohjelmat ja  erityisesti ”Talotohtori”-kirja  v. 1997 nostivat Kailan koko kansan tietoisuuteen – nyt kirjasta on otettu jo parikymmentä painosta.  Tämän jälkeen hän on julkaissut mm. useita perinteisiin maalauskäsittelyihin perehdyttäviä kirjoja. Kailan keskeinen ajatus on rakennuksen kunnioittaminen ja kuunteleminen. Hänen mukaansa talossa kannattaisi asua vuosi, ennen kuin ryhtyy korjaustoimiin; näin vältetään turhat korjaukset.

Kaila on puolustanut höyrysuluttomia rakenteita ja luonnollista eli painovoimaista ilmanvaihtoa. Hänestä onkin muodostunut luonnonmukaisen rakentamisen keulakuva Suomessa. Nyt energiamääräysten kiristyttyä luonnonmukaisen talon konsepti on vaikeampi toteuttaa. Samaan aikaan uudet, nykyisten rakennusmääräysten mukaan toteutetut ja koneellisella ilmanvaihdolla varustetut koulut homehtuvat.

Kailan oppien hengessä on kasvanut kokonaisia suunnittelijasukupolvia. Hänen kurssinsa ”Perinteiset rakenteet ja niiden korjaus” on ollut jokaisen kolmen arkkitehtikoulun opetusohjelmassa. Lisäksi hän on opettanut mm. Italiassa ja Japanissa.

Lukuisien innoittavien ja käytännönläheisten luentojen, kirjoitusten ja julkaisujen kautta Panu Kaila on väsymättä välittänyt arvokasta tietoaan ja pitkää  käytännön kokemustaan. Yhä tarpeellinen valistustyö jatkuu iloksemme ja hyödyksemme edelleen ”Talotohtori”-lehtipalstalla.  

 

Lisätietoja:     

– Panu Kaila: 040 567 2371, kaila.panu@gmail.com

– EKO-SAFAn puheenjohtaja Antti Westerlund p. 050 376 752,  antti_westerlund@hotmail.com

 

 

Hae sivustolta: