EUROPAN 15 -arkkitehtuurikilpailu on ratkennut: Kansainvälisiä ideoita Hyvinkäälle ja Tuusulaan

Nuorten arkkitehtien Europan 15 -kilpailu käytiin teemalla Productive Cities – Tuottavat kaupungit. Suomesta oli mukana kaksi kilpailukohdetta: Hyvinkään keskustan länsiosa ja Anttilan tilakeskus Tuusulanjärven rannalla. Suomen kohteisiin jätetyistä 47 ehdotuksesta yli 70 prosenttia tuli kansainvälisiltä työryhmiltä.

Hyvinkään asemanseutu kehittyy

Hyvinkäällä keskeiseksi tehtäväksi muodostui asemanseudun kytkeminen ratojen yli muuhun keskustarakenteeseen sekä Renton ja Kornitsoonin alueisiin.

”Parhaimmissa ratkaisuissa keskustan molemmat puolet nidottiin yhteen vahvalla tilallisella tai toiminnallisella konseptilla, joka mahdollisti fyysisten yhteyksien lisäksi myös uusien toimintojen muodostumisen nyt tyhjillään oleville alueille”, sanoo Europan Suomen pääsihteeri Mari Koskinen.

Kilpailun voitti espanjalainen työryhmä ehdotuksellaan Symbiotic Fabric, tekijöinä Laura Huerga Cadenas (ES) ja Pablo Magán Uceda (ES). Avustajina toimivat Óscar Ruiz Nieto (ES), Sophia Arbara (GR),Marcello Felice VIetti (IT), Pavlos Ventouris (GR) ja Javier López-Menchero Ortiz De Salazar (ES).

“Ehdotus käyttää oivaltavasti hyödyksi olemassa olevia katulinjoja ja verkostoja sitoen keskustan yhdeksi kokonaisuudeksi. Uusi kehämäinen bulevardi kestää voimakkaan jatkokehittämisen ehdotuksen keskeisen idean vaarantumatta”, palkintolautakunnan jäsen, arkkitehti Eero Lundén arvioi.

Toisen palkinnon saaneessa ehdotuksessa Come Together (2), tekijänä Lassi Mustonen (FI), puolestaan on ymmärretty hyvin Hyvinkään keskustan mittakaava sekä ratalinjojen ja korkeuserojen haasteet. Keskusta saa uuden urbaanin tilan olemassa olevalle sillalle asemalaitureiden päälle suunnitellusta keskusta-aukiosta.

Tuusulassa tuotantoa, ekologisuutta ja asumista maalaismaisemassa

Hyrylän kupeessa sijaitsevan, Hankkijan koetilanakin toimineen Anttilan tilakeskuksen alue tarvitsee uutta toimintaa. Kilpailun tavoitteena oli löytää alueelle visio, jossa yrittäminen ja asuminen muodostavat uudenlaisen kokonaisuuden historiallisessa miljöössä.

”Parhaimmillaan ehdotuksissa on yhdistetty maankäytölliseen ideaan erilaisia ruuan- ja energiatuotantoon liittyviä ratkaisuja sekä jopa näiden muodostamia kiertotalousketjuja. Ympärivuotisen toiminnan takaamiseksi myös sisäviljelyyn, tuotannon jatkojalostukseen sekä karja- ja kalatalouteen liittyvät toiminnat ovat olleet merkittäviä. Rantavyöhyke on suurimmassa osassa töitä pääasiallisesti säästetty rakentamiselta ja pidetty puistomaisena”, tuomariston yleisarvostelussa todetaan.

Kilpailun voittajaksi nousi portugalilaisen työryhmän ehdotus Anttila Farm Incubator, tekijöinä Joana Gil Ribeiro (PT) ja Rui Cunha (PT). Avustajana toimi Carolina Gil Ribeiro (PT).

“Ehdotuksen lähestymistapa on ennakkoluuloton. Sen avulla Anttilasta voisi muodostua uudenalainen asumista ja tuotantoa yhdistävä ja kansainvälisesti kiinnostava vetonaula. Kiertotalouteen liittyvät ratkaisut ovat osa alueen imagoa, eikä tuotantoa yritetä piilottaa asumiselta. Maankäytöllinen ratkaisu kaipaa kuitenkin kehittämistä”, palkintolautakunnan puheenjohtaja, arkkitehti Kari Nykänen toteaa.

Toinen palkinto annettiin ehdotukselle 60°North, tekijöinä Natalia Vera Vigaray (ES), Agnes Jacquin (FR), Alexandra Jansen (PL), Emmanuel Laux (DE), Patxi Martín Domínguez (ES) ja Josep Garriga Tarrés (ES). Ehdotuksen maankäytöllinen idea perustuu suorakulmaisiin, pihapiirin tavoin puiston ympärille sijoittuviin kortteliyksiköihin. Tuomaristo suositteli palkittujen ehdotusten ideoiden yhdistämistä jatkosuunnittelussa.

Maailman laajin arkkitehtuurikilpailu

Europan on joka toinen vuosi järjestettävä kansainvälinen suunnittelukilpailu alle 40-vuotiaille arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun ammattilaisille. Europan 15 järjestettiin samanaikaisesti kahdessatoista Euroopan maassa ja kohteita oli mukana yhteensä 47. Europanista on kehittynyt maailman laajin arkkitehtuurikilpailu, johon rekisteröityy lähes kymmenen tuhatta suunnittelijaa ympäri maailmaa.

Tervetuloa kahden kohteen yhteiseen palkintojenjakotilaisuuteen
maanantaina 2.12. klo 15-17:30 Helsingin Musiikkitaloon, Mannerheimintie 13.

Lataa kuvia ehdotuksista täällä

 

Lisätietoja:

Mari Koskinen, pääsihteeri, Europan Suomi Finland, p. 045 1393665, mari.koskinen@europan.fi

HYVINKÄÄ:

Anitta Ojanen, kaavoituspäällikkö, p. 040 155 4221, anitta.ojanen@hyvinkaa.fi

TUUSULA:

Pia Sjöroos, kaavoituspäällikkö, p. 0400 732829, pia.sjoroos@tuusula.fi

europan.fi

europan-europe.eu

www.facebook.com/EuropanFinland

@europanfinland

Hae sivustolta: