Euroopan kulttuuriperintöpalkinnot 2020 haettavana

Onko kulttuuriperintöhankkeesi kansainvälisesti huipputasoinen ja erityisen hyvä malli muille? Euroopan kulttuuriperintöpalkinnot ja Europa Nostra -palkinnot ovat haettavana 1.10.2019 saakka.

Palkintoa voi hakea neljässä eri kategoriassa: 1) konservointi, 2) tutkimus, 3) yksilön tai yhteisön kulttuuriperintötyölle omistautunut toiminta sekä 4) koulutus ja tietoisuuden lisääminen. Hanke voi siten olla esimerkiksi konservointi- tai muu kunnianhimoinen korjauskohde, tutkimushanke, koulutus tai kurssi taikka kampanja kulttuuriperintötietoisuuden parantamiseksi. Myös kulttuuriperinnölle omistautuneita henkilöitä ja ryhmiä palkitaan.

Palkinnon voi saada korkeintaan 30 eurooppalaista hanketta. Kustakin palkintoluokasta valitaan yksi Grand Prix -voittaja, joka saa 10 000 euron suuruisen pääpalkinnon. Lisäksi yksi palkituista valitaan verkkoäänestyksessä yleisön suosikiksi. Jaossa on myös kaksi kansainväliseen yhteistyöhön ja innovaatioihin liittyvää ILUCIDARE-palkintoa.

Euroopan unionin ja Europa Nostran kulttuuriperintöpalkinnot jaetaan yhdistetysti vuosittain hyville kulttuuriperintöä säilyttäville hankkeille. Palkinnot jaetaan European Heritage Congressin yhteydessä järjestettävässä palkintojuhlassa, joka tänä vuonna pidetään Pariisissa lokakuun lopulla.

Palkinnon tarkoituksena on lisätä tietoisuutta eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä ja parantaa sen arvostusta. Ajatuksena on esimerkin voimalla rohkaista uusiin toimiin kulttuuriperinnön varjelemiseksi, tukea korkeatasoista konservointiosaamista sekä edistää tietojen ja kokemuksien vaihtoa Euroopassa.

Europa Nostra Finlandin verkkosivuilta löytyvät ohjeet palkinnon hakemiseen ja lista aiemmin palkituista suomalaishankkeista:

www.europanostra.fi/europa-nostra/palkinnon-hakeminen

www.europanostra.fi/europa-nostra/suomalaiset-palkitut

www.europeanheritageawards.eu/apply

Hae sivustolta: