Arkkitehti Patrick Eriksson sai Kiinan valtion palkinnon

Hebei Provincial Administration of Foreign Experts Affairsin pääjohtaja Wang Chongqun ja varajohtaja Liu Hongwei luovuttivat Erikssonille todistuksen palkinnosta.

Arkkitehti Patrick Erikssonille on ensimmäisenä suomalaisena myönnetty kiinalainen Yan Zhao (Hebei) Overseas Friendship Award -kunniapalkinto. Palkinto on tiettävästi Kiinan valtion toiseksi korkein kunniapalkinto ulkomaalaiselle asiantuntijalle.

Eriksson Arkkitehdit Oy on vuodesta 2009 lähtien toiminut Kiinan projekteissa, joista muutama Erikssonin suunnittelema kaupunkialue on saanut tunnustusta kansallisesti merkittävänä ekokaupunkina. Vuodesta 2015 Eriksson on myös toiminut ulkomaalaisena asiantuntijana foorumissa Hebei Provincial Administration of Foreign Experts Affairs.

Patrick Eriksson vastaanotti virallisen tiedon palkinnosta Kiinan Hebein provinssin pääkaupungissa Shijiazhuangissa. Juhlallisempi valtiotason palkintoseremonia ajoittuu syyskuun lopulle, jolloin Kiina samalla juhlii 70 vuotta Kiinan kansantasavaltana.

Hebein provinssi on Kiinan suurimpia. Siellä asuu noin 75 miljoonaa ihmistä ja se vastaa vajaalla 200 000 neliökilometrillään noin kahta kolmasosaa Suomen pinta-alasta.

”Palkinnon saaminen on suuri kunnia ja kruunaa vuosikymmenen uurastuksemme Aasiassa”, sanoo Eriksson.

”Suomella on valtavat vienti- ja yhteistyöpotentiaalit Kiinassa. Ekologisen kaupunkisuunnittelun ja Smart Eco Cityn kaltaisten konseptien lisäksi pyrimme nykyään mukaan myös urheiluun, hyvinvointiin ja terveydenhoitoon tähtääviin projekteihin. Niihin Suomesta löytyy kansainvälistä kilpailukykyä sekä osaamisen että erityisesti energiaa ja ympäristöä säästävän teknologian tasolla”, Eriksson lisää.

Eriksson myös Kiinan suurimman infrarakennusyhtiön asiantuntijaksi

Palkinnon julkistamisen yhteydessä Eriksson on myös nimitetty CSECC Road and Bridge Group Co Ltd -yhtiön erityisasiantuntijaksi. Yhtiö on osa maailman suurimpiin kuuluvaa China Communications Construction Companya ja fokusoi globaaliin infrarakentamiseen kuten moottori- ja rautateihin, siltoihin, satamiin ja tunneleihin. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Xiong’ An uudessa finanssikeskuksessa Pekingin vieressä.

”Tämä tuli minulle mielenkiintoisena yllätyksenä, katsotaanpa mihin se johtaa”, toteaa Eriksson.

Hae sivustolta: