Arkkitehti Arja Lukin SAFAn uudeksi pääsihteeriksi

Suomen Arkkitehtiliitto on nimittänyt arkkitehti Arja Lukinin liiton pääsihteeriksi syyskuun alusta lähtien, nykyisen pääsihteerin Paula Huotelinin jäädessä eläkkeelle. Arja Lukinilla on vankka kokemus arkkitehtisuunnittelusta, tilaaja- ja rakennuttajaorganisaatioista sekä kaupunkikehittämisestä.

Arja Lukin. Kuva: Katja Tähjä

SAFAn hallitus valitsi Lukinin yksimielisesti tehtävään. ”Saamme Arja Lukinista kokeneen, näkemyksellisen ja kansainvälisesti verkottuneen pääsihteerin”, SAFAn hallituksen puheenjohtaja Henna Helander toteaa.

Arja Lukin on työskennellyt useissa eri arkkitehtitoimistoissa sekä tilaaja- ja rakennuttajaorganisaatioissa. Hän on toiminut Espoon ja Vantaan kaupunkien palveluksessa apulaiskaupunginarkkitehtina ja kaupunginarkkitehtina.

Viime vuodet Lukin on vastannut projektijohtajana Vantaan Aviapolis-alueen kaupunkikehittämisestä. Lukin on toiminut myös useiden vuosien ajan SAFAn eri luottamustehtävissä.

”Odotan innolla mahdollisuutta viedä Arkkitehtiliittoa eteenpäin alan ammatillisena ja aatteellisena järjestönä. Tavoitteenani on yhä moninaisemman jäsenistönsä näköinen SAFA, joka osallistuu ja vaikuttaa vahvasti kestävän elinympäristön rakentamiseen”, Lukin iloitsee.

Arja Lukin aloittaa tehtävässä 1.9. alkaen.

Suomen Arkkitehtiliitto on arkkitehtien ammatillinen ja aatteellinen yhteisö, joka toimii aktiivisesti arkkitehtuurin ja korkealaatuisen elinympäristön puolesta. SAFAn jäsenenä on noin 3100 yliopistotason tutkinnon suorittanutta arkkitehtia ja noin 600 opiskelijajäsentä.

Lisätietoja:

  • Arja Lukin, puh. 050 530 5216
  • Henna Helander, puh. 040 513 3530

 

Hae sivustolta: