New Standards -näyttely
21 tammikuun, 2022 - 10 huhtikuun, 2022
Arkkitehtuurimuseo, pieni näyttelysali
21 tammikuun, 2022 - 10 huhtikuun, 2022
Arkkitehtuurimuseo, pieni näyttelysali
Suomen paviljongissa Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa ensiesityksensä saanut New Standards -näyttely kertoo ainutlaatuisen tarinan suomalaisten puuelementtitalojen maailmanvalloituksesta toisen maailmansodan jälkeen.
New Standards kertoo tarinan Puutalo Oy:stä, joka perustettiin vuonna 1940 auttamaan Karjalan evakkojen asuttamisessa, kun talvisodan seurauksena lähes 420 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa. Kansallisessa hätätilanteessa teollisuus, päättäjät ja arkkitehdit yhdistivät voimansa ja kehittivät uudenlaisen puutalotyypin, jota oli mahdollista sarjavalmistaa myös teollisin menetelmin. Alun perin kotimaan tarpeisiin perustettu Puutalo Oy kasvoi alle vuosikymmenessä yhdeksi maailman suurimmista puuelementtirakennusten vientiorganisaatioista. Sen tarina osoittaa, miten monin tavoin arkkitehtuuri, kulttuuri ja maailmankauppa kietoutuivat yhteen.
New Standards -näyttely dokumentoi Puutalo Oy:n kukoistuksen 1940-luvulta 1950-luvun puoliväliin. Rakennuksia suunnitteli joukko aikansa johtavia arkkitehteja, ja vaatimattoman näköisiin taloihin sisältyi suuri määrä rakenteellisia, tilallisia ja käytettävyyteen liittyviä innovaatioita. Kuraattoreiden arkistoista löytämät piirustukset, valokuvat ja esitteet kuvastavat aikakauden käsityksiä ja tavoitteita, joiden mukaan suunnitelmia muokattiin vaihteleviin ilmasto-oloihin ja elintapoihin sopiviksi. Vaikka Puutalo Oy:n pientaloja, kouluja, parakkeja tai sairaaloita ei juurikaan ole näkynyt arkkitehtuurijulkaisuissa, ne saattavat vielä nykyäänkin olla laajalevikkisin suomalaisarkkitehtuurin vientituote.
Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfon Venetsian 17. arkkitehtuuribiennaaliin tilaaman ja tuottaman näyttelyn ovat ideoineet ja kuratoineet Laura Berger, Philip Tidwell ja Kristo Vesikansa. Näyttely esittelee laajasti ennen näkemätöntä arkistomateriaalia. Valokuvaaja Juuso Westerlundin teossarjan kautta avautuu näkymä siihen, miltä elämä puutaloissa eri puolilla maailmaa näyttää tänä päivänä.
Tutustu New Standards -näyttelyyn verkossa tästä linkistä
Arkkitehtuurimuseo, Kasarmikatu 24, 00130 Helsinki