Meksiko arkkitehtien silmin – arkkitehtuuria ja kaupunkiympäristöä Mexico City:ssä ja sen ympäristössä
1 kesäkuun, 2020 - 30 kesäkuun, 2020
Kaarina-talo 1.krs, Lautakunnankatu 1, Kaarina
1 kesäkuun, 2020 - 30 kesäkuun, 2020
Kaarina-talo 1.krs, Lautakunnankatu 1, Kaarina
Turun Seudun Arkkitehdit -yhdistys järjesti opintomatkan Mexico Cityyn ja sen ympäristöön keväällä 2018. Matkakohteet valitsi Meksikossa syntynyt ja nykyään turkulaistunut arkkitehti Ulises Marques. Hän toimi myös oppaana matkalla.
Meksikon pääkaupungissa, Mexico City:n alueella, asuu noin 21 miljoonaa asukasta. Vuorten keskellä sijaitseva kaupunki on sekä historiallisen että modernin arkkitehtuurin keskittymä. Kaupungista löytyvät mm. taiteilijoiden Frida Kahlon ja Diego Riveran kodit.
Matkan kohteena oli myös muinainen intiaanien rakentama Teotihuacánin pyramidikaupunki, jonka valtava mittakaava tekee vaikutuksen vierailijoihin edelleen. Raunioiden paikalla oli aikoinaan 150000 asukkaan kaupunki. Samaan aikaan kukoistivat mayojen korkeakulttuuri ja sapoteekit.
Kolmantena opintokohteena oli Guanojuaton kaupunki, joka sijaitsee kapeassa laaksossa ja monet talot on rakennettu rinteille mutkittelevien kujien varsille. Tämä maailmanperintökohde on nykyään tunnettu kulttuuri- ja yliopistokaupunki. Monet historiallisen keskustan taloista on rakennettu vaaleanpunaisesta tai vihreästä hiekkakivestä.
Matkalla mukana olleet 14 arkkitehtia kuvasivat ympäristöä ja rakennuksia keräten vaikutteita omaan työhönsä kotimaassa. Näyttely esittelee matkalla nähtyjen arkkitehtuurikohteiden ja kaupunkitilojen kohokohtia ja tunnelmia. Tavoitteena on tuoda yleisön nähtäväksi rakentamisen mahdollisuuksia ja eroja verrattuna kotimaiseen tyyliin – ja synnyttää siten yhteiskunnallista keskustelua arkkitehtuurin keinoista kehittää asuinympäristöä haluttuun suuntaan.
Kolmisenkymmentä valokuvaa on tulostettu alumiinilevyille koossa 60×40 cm.
Näyttelyn järjestää Suomen Arkkitehtiliiton paikallisosasto, Turun Seudun Arkkitehdit, Turku-SAFA.