Arkkitehtuuritutkimuksen päivät

21 lokakuun, 2021 - 22 lokakuun, 2021
Aalto-yliopisto

Arkkitehtuuritutkimuksen päivät Aalto-yliopistolla lokakuussa, tämän vuoden teemana moninaisuus

Vuosittain järjestettävä kansainvälinen ATUT-konferenssi eli arkkitehtuuritutkimuksen päivät järjestetään 21.–22. lokakuuta Aalto-yliopistolla. Tapahtuman vuoden teemana on moninaisuus (diversity), jota käsitellään muun muassa arkkitehtuurin, maisema-arkkitehtuurin, sisustusarkkitehtuurin sekä kaupunki- ja yhdyskuntasuunnittelun näkökulmista.

Moninaisuus ilmenee arkkitehtuurissa ja etenkin sen pitkän historian olomuodoissa sopeutumisena esimerkiksi erilaisiin ilmasto- ja kulttuuriolosuhteisiin. Paikallisuuteen perustuvan moninaisuuden maailma on historian saatossa osin kadonnut, vaikka ihmiskunta onkin nykyään mahdollisesti tietoisempi kuin koskaan aiemmin eri kulttuurien, ihmisryhmien ja arkkitehtuurin moninaisuudesta.

Moninaisuus on vaikuttanut rakennetun ympäristön suunnittelun ja suojelun periaatteisiin 1970-luvulta lähtien. Käsitteenä se on yhteydessä postkolonialistisiin ja intersektionaalisiin kulttuuriperintödiskursseihin sekä alkuperäiskansojen ja vähemmistöryhmien huomiointiin. Moninaisuus on monitulkintainen ja poliittisesti latautunut käsite, joka edellyttää akateemista tarkastelua myös arkkitehtuurin tutkimuksessa.

Ilmoittautuminen ATUT-konferenssiin alkaa heinäkuussa 2021. Tapahtuma järjestetään syksyn koronatilanteen mukaan joko yleisötilaisuuden ja verkkokonferenssin yhdistelmänä Otaniemessä tai verkkokonferenssina. Konferenssin tieteelliset artikkelit julkaistaan Architectural Research in Finland (ARF) -verkkojulkaisussa.

Tarkemmat tiedot tapahtuman ohjelmasta ja ilmoittautumisesta verkkosivuilla www.atut.fi

Hae sivustolta: