Senaatti Valossa -valaistussuunnittelukilpailu

Sisäänjättö: 1.1.2016

Senaatti Valossa -valaistussuunnittelukilpailu, Oopperatalo voittaja: Diiva, Roope Siiroinen, Tuula Lepistö, Marko Kuusisto, Paulina Blomström, Olli Juutila, Heli Nurmi

Senaatti-kiinteistöt järjestää Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi yleisen ideakilpailun, jonka tavoitteena on esitellä neljä merkittävää rakennusta uudessa valossa. Kilpailukohteiksi on valittu Kansallismuseo, Oopperatalo, Arkkitehtuurimuseo, Designmuseo ja Pasilan virastokeskus.

Suomen itsenäisyyspäivä sijoittuu pimeään vuodenaikaan, jolloin valon ja valaistuksen merkitys korostuu. Tarkoitus on, että kilpailun tulos palvelee ympäristöään vielä itsenäisyyden juhlavuoden jälkeen, sillä toteutettavat valaistukset tai valoteokset tulevat jäämään pysyväksi osaksi kaupunkikuvaa. Parhaista ehdotuksista toteutetaan 2-4 valaistuskohdetta vuoden 2017 syksyyn mennessä tuomaan valoa ja vireyttä pimeään vuodenaikaan.

Voittaja / Oopperatalo Diiva
Valoa Design Oy

Tekijät
Roope Siiroinen, valaistussuunnittelija, TeM
Tuula Lepistö, sisustusarkkitehti SIO
Marko Kuusisto, valaistussuunnittelija AMK
Paulina Blomström, valaistussuunnittelija AMK
Olli Juutila, sähköinsinööri AMK
Heli Nurmi, artenomi AMK

 

Voittaja / Arkkitehtuuri- ja designmuseot Kylmästä lämpimään

Tekijät
Suvi Saastamoinen, maisema-arkkitehti, MARK, Sito Oy
Niina Meronen, maisema-arkkitehti, MARK, Sito Oy
Martti Paakkanen, DI, sähkötekniikka, Sito Oy
Mikko Rikala, teollinen muotoilija, TaM, Sito Oy

 

Voittaja / Kansallismuseo Graniitti
Valoa Design Oy

Tekijät
Roope Siiroinen, valaistussuunnittelija, TeM
Tuula Lepistö, sisustusarkkitehti SIO
Marko Kuusisto, valaistussuunnittelija AMK
Paulina Blomström, valaistussuunnittelija AMK
Olli Juutila, sähköinsinööri AMK
Heli Nurmi, artenomi AMK

 

Lunastus / Oopperatalo FESTIVO
WhiteNight Lightning Oy

Tekijät
Joonas Saaranen
Arto Heiskanen

 

Kunniamaininta / Arkkitehtuuri- ja designmuseot Dare to fail

Tekijät
Simon Örnberg,
Xiaoyu Chen
Jokke Katajamäki
Ari Kujala

 

Kunniamaininta / Pasilan virastokeskus Mansikkapaikka
Valosuunnittelu HN

Tekijä
Heli Nikunen

 

Jatkokilpailu
Pasilan virastokeskukselle ei valittu voittajaa, vaan päätettiin järjestää jatkokilpailu, jonne kutsuttiin ehdotukset:

PV03 ”Pasila con Spirito

PV09 ”VÄRIVUOTO

PV12 Aallokko, nimimerkki ”LuminousFlux

PV15 ”VIIVA

 

Arvostelulautakunnan jäsenet
Jari Sarjo (pj), toimitusjohtaja, Senaatti-kiinteistöt
Anni Sinnemäki, apulaiskaupunginjohtaja, Helsingin kaupunki
Päivi Kärkkäinen, pääjohtaja, Suomen Kansallisooppera
Juhani Kostet, pääjohtaja, Museovirasto
Juulia Kauste, johtaja, Arkkitehtuurimuseo
Jukka Savolainen, johtaja, Designmuseo
Tarja Ervasti, valotaiteilija
Marjut Kauppinen, arkkitehti, SAFA
Antti Kuronen, insinööri, Suomen Valoteknillinen Seura ry
Jari Auer, arkkitehti, Valtion taideteostoimikunta

Hae sivustolta: