Suomen Arkkitehtiliiton eduskuntavaalitavoitteet 2027
Rakennukset muodostavat valtaosan Suomen kansallisvarallisuudesta ja aiheuttavat merkittävän osan energiankulutuksesta sekä ilmastopäästöistä. Sillä, miten olemassa olevaa rakennuskantaa käytetään, korjataan, muutetaan ja puretaan, on suuri merkitys ilmaston, talouden, kulttuuriperinnön, aluekehityksen ja ihmisten arkiympäristön kannalta.
Arkkitehtuuripoliittinen ohjelma 2022–2035 (Apoli) toimii hyvänä pohjana rakennetun ympäristön tulevaisuuden ohjaamiseen. Ohjelman keskeistä sisältöä on rakennuskannan huoltaminen, korjaaminen ja kehittäminen, asuntorakentamisen laatu ja monimuotoisuus, julkisen rakentamisen, hankintojen ja arkkitehtuurikilpailujen merkitys sekä riittävän osaamisen ja koulutuksen tarve.
Seuraavalla hallituskaudella Apolin toteuttamiselle tulee varata riittävät resurssit ministeriöissä.
Rakennetun ympäristön lainsäädäntö on mullistunut perustavanlaatuisesti, ja uudistuksen vaikutuksista ja toimivuudesta tulee tehdä kokonaisarvio.
1. Korjaaminen luo työtä ja vähentää päästöjä
Rakennusten korjaamisen, muuntamisen ja tehokkaamman käytön tukeminen on järkevää ilmaston, ympäristön ja kansantalouden kannalta. Korjausrakentamisella on myös vahva työllistävä vaikutus.
Suomessa purkaminen on kuitenkin kiihtynyt: vuonna 2023 purettiin noin 8 000 rakennusta, kaksinkertainen määrä vuoteen 2010 verrattuna. Purettavaksi päätyy myös arvokasta rakennusperintöä ja korjauskelpoisia rakennuksia. Samalla valtaosa purettavien rakennusten hyväkuntoisistakin materiaaleista päätyy jätteeksi.
Monitahoisen ongelman ratkaiseminen edellyttää selvitystä siitä, miten lainsäädäntö, taloudelliset kannusteet, kuntien ohjauskeinot ja viranomaiskäytännöt ohjaavat purkamiseen korjaamisen ja säilyttämisen sijaan.
Toimenpide:
Hallitus asettaa riippumattoman selvityshenkilön, jonka tehtävänä on selvittää…
-
miten olemassa olevan rakennuskannan käyttöä, korjaamista ja uudelleenkäyttöä voidaan vahvistaa.
-
miten arvokas rakennusperintö turvataan.
-
miten kuntien kaavoitusta sekä maapolitiikkaa ohjataan kohti rakennusten kestävämpää käyttöä.
2. Asumisen laatu ja kohtuuhintaisuus on kaikkien etu
Asuntotuotanto on Suomessa historiallisen matalalla tasolla, ja valtion tukeman tuotannon tulevaisuus on avoin. Suomessa on vuosikymmenten ajan yhdistetty onnistuneesti markkinaehtoista ja tuettua asuntotuotantoa, ja asunnottomuuden hoidossa Suomi on ollut kansainvälinen edelläkävijä. Viime vuosina asunnottomuus on kuitenkin kääntynyt kasvuun.
Aikaa kestävät rakennukset edellyttävät monipuolisia asuntotyyppejä, asuntojakaumia ja käyttötarkoituksia sekä laadukasta asuntoarkkitehtuuria. Rakennusten elinkaaren pidentämisessä keskeistä on niiden joustavuus ja sopeutumiskyky.
Tällä vuosikymmenellä kaavojen tehokkuus eli rakennusoikeuden määrä tonteilla on kasvanut merkittävästi, samalla kun käsitys kaupunkikuvaan ja ympäristöön soveltuvasta rakentamisesta on rapautunut.
Toimenpiteet:
-
Hallitus vahvistaa asumisen laatua, joustavuutta ja kohtuuhintaisuutta uudistamalla rakentamisen, kaavoituksen ja asuntorahoituksen ohjausta.
-
Rakennukset suunnitellaan pitkäikäisiksi ja muunneltaviksi, ja asuntotuotannossa huomioidaan eri elämäntilanteissa olevien ihmisten tarpeet.
-
Valtion tukeman kohtuuhintaisen asumisen jatkuvuus turvataan.
3. Laadukkaat ja kestävät hankinnat tuottavat parempaa ympäristöä
Julkisen sektorin pitäisi ohjata markkinoita kestävään, toimivaan ja laadukkaaseen rakentamiseen. Julkisissa hankinnoissa tulee painottaa alhaisen hinnan sijaan rakennuksen kestävyyttä ja taloudellisuutta pitkällä aikavälillä. Arkkitehtuurikilpailut ovat tärkeä keino edistää laatua ja sopivat monenlaisiin hankkeisiin.
Rakennetun ympäristön laatu ja kestävyys ratkaistaan suurelta osin suunnitteluvaiheessa. Huolellinen suunnittelu vähentää korjaustarvetta, pidentää käyttöikää ja parantaa energiatehokkuutta.
Nykyinen hankintalaki ei riittävästi huomioi suunnittelupalvelujen erityispiirteitä eikä tue uusien toimijoiden pääsyä alalle. Tämä vähentää kilpailua ja kaventaa mahdollisuuksia laadukkaan elinympäristön muodostumiseen.
Toimenpiteet:
-
Valtion ja julkisten toimijoiden tulee näyttää esimerkkiä painottamalla hankinnoissaan laatua, järjestämällä merkittävissä hankkeissa arkkitehtuurikilpailuja ja huomioimalla suunnittelupalvelujen erityispiirteet.
-
Suomi vaikuttaa EU:n hankintadirektiivin uudistamiseen ja kehittää kansallista hankintalakia niin, että hankinnoissa painotetaan laatua, elinkaarivaikutuksia ja innovaatioita.
4. Osaamisen ja koulutuksen merkitys kasvaa
Rakennetun ympäristön ylläpito ja kehittäminen vaativat osaavaa työvoimaa. Ilmastonmuutos, kestävyystavoitteet ja rakentamisen uudet vaatimukset kasvattavat alan osaamistarpeita ja synnyttävät uusia tehtäviä.
Samalla suuri osa alan työntekijöistä eläköityy seuraavan kymmenen vuoden aikana ja nuorten ikäluokat pienenevät. Osaajavajetta on siksi paikattava myös ulkomaisella työvoimalla.
Uuden rakentamislain myötä rakentamisen suunnittelu- ja työnjohtotehtävistä on tullut säänneltyjä tehtäviä, joihin tarvitaan pätevyystodistus. Rakentamisen säännellyissä suunnittelu- ja työnjohtotehtävissä osaamisen ylläpitämistä ei kuitenkaan edellytetä, mikä on lainsäädännöllinen puute.
Toimenpiteet:
-
Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustamista tulee kehittää ja ulkomaisen työvoiman työ- ja oleskelulupaprosesseja nopeuttaa.
-
Rakennusalan pätevyyksien ylläpitämiselle tulee asettaa minivaatimukset samaan tapaan kuin muilla säänneltyjen ammattien harjoittajilla.
-
Kiinteistö- ja rakennusalan työllistävä vaikutus tulee huomioida nykyistä huomattavasti paremmin myös alan korkeakoulutuksen perusrahoituksessa.
5. Lainsäädäntöuudistus vaikuttaa koko kiinteistö-ja rakennusalaan
Rakennetun ympäristön suunnittelua ja toteuttamista ohjaava lainsäädäntö on uudistunut perusteellisesti ja entinen maankäyttö- ja rakennuslaki on purettu kuuteen eri lakiin. Muutos on tuonut vanhan sääntelyn purkamisen lisäksi mukanaan myös uutta sääntelyä, minkä vuoksi lain kokonaisarviointi on tarpeen seuraavalla hallituskaudella.
Lakiuudistuksen tavoitteena oli edistää hiilineutraalia, kiertotalouteen perustuvaa rakentamista sekä siirtää painopistettä rakentamisen määrästä laatuun, pitkäikäisyyteen ja ympäristövaikutuksiin. Miten tavoitteet ovat toteutuneet, ja millaisia vaikutuksia uudistuksilla on ollut rakennetun ympäristön suunnitteluun ja laatuun?
Toimenpiteet:
Rakennetun ympäristön sääntelyn toimivuus tulee arvioida seuraavalla hallituskaudella laajasti eri toimijoiden – kunnat, rakennusvalvonnat, yritykset, asiantuntijajärjestöt – näkökulmista.
Kuvassa vuoden 2026 Arkkitehtuurin Finlandia -finalistit ylhäältä vasemmalta: The Lost Shtetl -museo / Lahdelma & Mahlamäki Arkkitehdit. Kuva: Aiaste Rakauskaite. Helsingin Muurarimestari / Avarrus Arkkitehdit. Kuva: Tuomas Uusheimo. Kuusijärven savusaunat / Mer Arkkitehdit ja Talli Arkkitehdit. Kuva: Kalle Kouhia. SKiB-kampus / JKMM Arkkitehdit. Kuva: Tuomas Uusheimo.
Eduskuntavaalit 2027
Suomen 39. eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina 18.4.2027, ja niissä valitaan kansanedustajat eduskuntaan vaalikaudelle 2027–2031. Ennakkoäänestys kotimaassa on keskiviikosta tiistaihin 7.–13.4.2027 ja ulkomailla keskiviikosta lauantaihin 7.–10.4.2027 Muista äänestää!
Oletko ehdolla eduskuntavaaleissa? Tarjoamme ehdokkaana oleville SAFAn jäsenille maksutonta näkyvyyttä SAFAn verkkosivuilla, jäsentiedotteessa ja Instagramissa.
Lähetä nimi ja ehdokasnumero, puolue, korkealaatuinen valokuva, sekä lyhyt kuvaus itsestäsi (korkeintaan 500 merkkiä) osoitteeseen anni.varis@safa.fi. Voit halutessasi lähettää muut tiedot ennakkoon ja vahvistaa ehdokasnumeron myöhemmin.