Rakennusala on tunnetusti varsin suhdanneherkkä ammattiala. Lisäksi työelämä muuttuu koko ajan hektisemmäksi ja vaatimukset työntekijälle ovat kovat. Myös taloudellinen laskusuhdanne tuo oman lisäpaineensa työmarkkinoille, mikä todennäköisesti stressaa monia työelämään astuvia ja vielä opiskelujaan suorittavia nuoria.
Vielä muutama vuosi sitten downshiftaus oli suosittua, ja trendinä oli muutenkin kaikenlaisen ylimääräisen kiireen ja stressin vähentäminen. Elämyksiä ja itseä miellyttävien asioiden harrastamista arvostettiin uran rakentamista enemmän. Tällä hetkellä harvalla työikäisellä on varaa moiseen ylellisyyteen.
Suurin osa arkkitehtiopiskelijoista suhtautuu tulevaisuuteen kuitenkin luottavaisin mielin ja miksi eivät suhtautuisi: on todennäköistä että alalla on jatkossakin riittävästi töitä, kun suhteutetaan valmistuvat ja eläkkeelle siirtyvät. Muutama vuosi sitten aloitettiin uudestaan rakennusarkkitehtikoulutus, joka oli hyllytetty 1990-luvun puolivälissä, laman jälkimainingeissa. Lisäksi yliopistojen sisäänottomääriä arkkitehtiopiskelijoiden kohdalla on jonkin verran nostettu.
Töihin hinnalla millä hyvänsä?
Suurten kasvukeskusten alueilla työnsaanti saattaa olla haastavaa, kun kilpailuakin esiintyy enemmän. Useimmat työnantajat arvostavat aiempaa työkokemusta, jolloin vanhempi ammattilainen asetetaan herkästi vastavalmistuneen edelle. Opiskelijat saavat kilpailussa kuitenkin tasoitusta, koska heille ei tarvitse maksaa täyttä palkkaa.
Olen tuttavapiirissäni törmännyt jonkin verran myös siihen ikävään ilmiöön, että opiskelijalle maksetaan työn vaativuuteen ja työmäärään nähden erittäin pientä palkkaa. Moni kokee, ettei heillä ole neuvotteluasemaa, koska kilpailu on kovaa ja jokainen työkokemus on kullanarvoista tulevaisuutta ajatellen. Työkokemus on tietenkin aina arvokasta, mutta sen vuoksi ei kuitenkaan kannata myydä osaamistaan kohtuuttomin ehdoin.
Joka alan ammattilaiselle on eduksi pyrkiä kehittämään ammattitaitonsa mahdollisimman kattavaksi joka osa-alueella. Nuorten arkkitehtien kannattaa tehdä töitä monella sektorilla; vaikka osaisit suunnitella maailman parhaan olohuoneen, siitä ei ole paljoa iloa kun pitäisi vaikkapa massoitella rakennus ympäristöönsä luontevasti. Itsensä haastaminen ja mukavuusalueelta poistuminen on usein tie parempaan lopputulokseen (tai ainakin parempaan epäonnistumiseen).