Digiajan arkkitehtuurikommunikointi – viestintäoppeja Jäniksen tapaan

Tuttu lvi-suunnittelija, herra Jänis, kertoi taannoin kollegalleni eräästä asiakaspalvelijasta, jolla oli tapana vakuutella, suorastaan vannoa, että Jäniksen tilaaman puhelinliittymän ongelmat tulisivat korjatuiksi. Vakuuttelija allekirjoitti sähköpostinsa aina “Terkuin, Jenni”. Rennon huoleton kommunikaatiotyyli alkoi lopulta ärsyttämään yleensä niin leppoisaa Jänistä, koska ongelmat eivät koskaan korjaantuneet. Jenni sai lopulta vastauksen “Irtisanon liittymän riittämättömien korjaustoimenpiteiden takia. Terkuin, Jänis”.

Toisinaan ammatti-ihmisen avoin ja keskusteleva tyyli kääntyykin liian rennoksi, jos sisältö fuskaa. Mutta toisaalta vahva asiantunteva ote voi näyttäytyä liian jäykkänä. Mitä enemmän tietotulva ympärillämme kasvaa, sitä houkuttelevammin on kommunikoitava. Tai pakkohan ei ole, mutta todennäköisyys saada viesti perille kasvaa huomattavasti.

Arkkitehdin ammatti muuttuu yhä keskustelevammaksi. Arkkitehtuuri halutaan tuoda lähelle niitä, joiden elämää arkkitehtuuri palvelee. Osallistava suunnittelu on ollut tapetilla niin paljon, että sanassa alkaa olla jo ainekset huumorille. Uudet, välittömämmät kommunikaatioväylät auttavat arkkitehdin tehtävässä keskustella avoimesti ja laajalle.

Tämä SAFAn blogi on hieno avaus avoimempaan, rennompaan kerrontaan arkkitehtuurista. Hyviä esimerkkejä ovat myös Arkkitehtiuutisissakin esitellyt, SAFA-palkinnon saaneet Yle Teeman arkkitehtuuriohjelmat sekä sähköisten mielipidekyselyjen hyödyntäminen kaavoituksessa.

Arksavo.fi, uudet väylät mahdollistavat erilaiset tarinat

Me Savon SAFAn johtokunnan nuoremman polven touhottajat ponnistelimme viime vuonna kasaan uuden väylän kertoa Savon arkkitehtuurista kaupunkilaisille. Päivitimme paperisen Kuopion arkkitehtuurioppaan internetoppaaksi, arksavo.fi. Uusi väylä mahdollistaa välittömän, houkuttelevan tavan kertoa arkkitehtuurista.

Mutta niin kuin ei arkkitehtuuri, eivät sivutkaan ole vielä valmiit. Tällä hetkellä sivujen sisältö on se, mihin aiempi vihkomainen formaatti on sen pakottanut. Ammattimainen, mutta niukka. Toiveeni on, että sivut lähtevät kasvamaan tarinoiksi arkkitehtuurista. Sisältörikkaiksi, houkutteleviksi jutuiksi ja kuviksi savolaisista rakennuksista, alueista, puutarhoista ja kaupunkitiloista. Koska parhaimmillaan arkkitehtuuri elää elämää ihmisten, ympäristön, kaupunkilaisten ja historiallisten mullistusten lomassa, kertomassa elämästä.

Kun sisältö on kunnossa, on varaa esittää asiat rennosti ja keskustelevasti. Ammattiosaamisen faktat voivat rakentua tarinoiksi. Arkkitehtuuri paranee avoimen kommunikoinnin kautta ja erityisesti myös muiden kuin arkkitehtien läsnäololla. Arkkitehdin roolia yhtään väheksymättä. Arkkitehti on kautta aikain parhaimmillaan toiminut katalysaattorina: Ei staattisten kiiltokuvien luojana, vaan tarinan alkusanojen kirjoittajana.

Terkuin,

Sara

Hae sivustolta: