Kuluma voi olla kuvankaunista – kuvareportaasi Italiasta kertoo kulumasta ja patinasta

Jos halutaan tehdä kestävää arkkitehtuuria, on tärkeää ymmärtää myös kuluman lainalaisuuksia, kirjoittaa arkkitehtiopiskelija Pihla Tammisto opintomatkalta Italiasta.

Teksti ja kuvat: Pihla Tammisto
Kolmensadan vuoden ikäisessä porrashuoneessakin arki on välillä ihan vain arkea. Napoli.

Loppuvuodesta 2021 osallistuin Suomen Rooman-­instituutin arkkitehtiopiskelijakurssille Italiassa. Matkan aikana kokosin valokuva­sarjaa kulumasta ja patinasta.

Opiskelijana visuaalinen kontakti kulumaan usein puuttuu. Suunnittelutöissä arkkitehtiopiskelijoita ohjataan huomioimaan rakennuksen ajallinen ulottuvuus, mutta kuvaamaan silti vain se, miltä toivomme suunnitelmiemme näyttävän uuni­tuoreina. Uskon, että kulumisen lainalaisuuksia olisi tärkeä ymmärtää, jotta tietää, mitä kulumisesta voi oppia välttämään ja mitä siitä voi oppia arvostamaan.

Italiassa rakennus kuluu tietysti hyvin eri tavoin kuin Suomessa. Turistin silmissä rapistunut muuttuu kiehtovaksi, laiminlyöty persoonalliseksi ja romahtanut kutsuvaksi, mutta kun kuluma tulee kotiseinälle, kiehtovuus rapisee ongelmiksi.

Opiskelijana visuaalinen kontakti kulumaan usein puuttuu.

Rakennusten iälläkin on merkitystä: mitä vanhempi rakennus, sitä vähemmän odotan siltä siis­teyttä. Tähän vaikuttaa myös rakennuksen ympäristö. Kun vieressä komeilevat tuhansien vuosien rauniot, vähän uudempaankin rapistumiseen suhtautuu suopeasti.

 


Seinän sisään upotetut päättömät patsaat olivat matkan kiehtovimpia yksityiskohtia. Benevento.

 

SUOMEN JA ITALIAN VÄLILLÄ on myös konkreettisempia eroja. Italiassa kuluma on vehreämpää, kasvit kasvavat jokaiseen löytämäänsä rakoon. Aurinko on erilainen, varjot ovat jyrkkiä ja sateen jälkeen valo jylhää. Materiaalimaailmakin on toisenlainen, sillä Italiassa on pitkä tiilirakentamisen perinne. Ainekset kuvankauniille kulumalle ovat siis koossa.

Kuvauksellisuuden lisäksi kuluma voi tuoda rakennukseen myös muunlaisia merkityksiä. Patinoituminen tuo näkyväksi historiaa: askelten jälkiä, ajallisia kerroksia ja rakentamisessa tehtyjä valintoja. Italiassa huomioni kiinnitti se, ettei rap­pausta aina pyritty uusimaan kokonaan, vaan muu­rausta jätettiin kertomaan yksityiskohdista, rakennustavasta tai materiaaleista. Se, mikä ensin on pelkkää tippunutta rappausta, saattaa muuttua ylpeydenaiheeksi.

Kuluman jättäminen tietoisesti näkyviin vaatii kuitenkin rakennukselta kestävyyttä. Ja toisaalta kuluman poistaminen vaatii, että rakennus on ylipäätänsä korjattavissa.

 


Kulunutta palomuuria voivat värittää muraalit, graffitit tai seinään kasvavat kasvit, mutta toisinaan värin tuo ympäröivä kasvillisuus, tässä tapauksessa ruskan värjäämät puut. Milano. 

 

KUTEN marmori meille jo Alvar Aallon aikoina opetti, kaikki ei ole siirrettävissä Italiasta Suomeen sellaisenaan. Ymmärrys siitä, kauanko rakennus voi parhaimmillaan kestää, oli silti itselleni hyvä tuliainen opintomatkalta. Viisikymmentä vuotta elinkaarta tarkoittaa pahimmillaan kertakäyttöisiä rakennuksia, joiden ympäristökuorma on valtava, mutta joille ei ehdi syntyä historiaa.

Kun rakennusten elinkaarta pyritään pidentämään, myös niiden kuluminen on huomioitava. Sadassa vuodessa aika ehtii tehdä tehtäväänsä, eikä rakennuksesta välttämättä ole mahdollista pitää tasaisesti huolta koko aikaa.

Rapautuminen, kasvillisuus ja läiskät eivät aina ole estettävissä, mutta suunnittelijana on mahdollista vaikuttaa siihen, mitä kuluminen tarkoittaa. Pinnan kuluminen voi pilata alla olevat rakenteet tai  se voi luoda kerrostumia ja patinaa.

Kun rakennus on kestävä ja korjattavissa myös pintamateriaalien alta, se pystyy tulevaisuudessa kerryttämään itselleen sitä historiaa, jonka turvin se voi kantaa kulumansa arvokkaasti.

 


Kulumisen myötä historian kerrokset ja käytetyt materiaalit ovat päässeet esiin. Toisaalta kuluma on päässyt etenemään pisteeseen, jossa ränni ei enää toimi käyttötarkoituksessaan. Rännin ohi valuva vesi on mahdollistanut uudenlaisen kuluman, kasvillisuuden, synnyn. Rooma.


Parvekkeen ovi on avoinna, sen alla tuuletusikkuna on puoliksi ummessa ja ulko-ovi tukittu kauttaaltaan. Kulumaa ja korjauksia on hankala erottaa toisistaan. Benevento.


Pintakerroksilla on tapana kulua silloinkin, kun seinän sisältä paljastuvat osat eivät ehkä kerää ihastuneita katseita tai kestä säätä. Rooma.


Joskus on vaikea erottaa toisistaan kulumaa ja tarkoituksellista muurauksen paljastamista, sillä vähitellen rappaus ympäriltä alkaa uudestaan kulua. Rooma.

Artikkeli on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 1/22.

Hae sivustolta: