Kaavoittaja, yleiskaavoitus – Porvoon kaupunki

Työn kuvaus:

Haemme kokenutta kaavoittajaa Porvoon kaupungin kaupunkisuunnittelun palvelualueelle yleiskaavoitustehtäviin 2.12.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan

Tule huipputiimiin suunnittelemaan Suomen viihtyisintä ja vetovoimaisinta kotikaupunkia. Porvoon kaupunkisuunnittelussa on esimerkillinen toimintakulttuuri ja kehitämme kaupunkia keskustelevassa toimintaympäristössä. Panostamme tiimityöskentelyyn ja osaamisen kehittämiseen Porvoo on ilmastotyön edelläkävijä ja etenee kohti hiilineutraalia asumista.

Tavoitteena on hiilineutraali kaupunki vuonna 2030. Luomme kaavoituksen avulla tiivistä ja energiatehokasta yhdyskuntaa, panostamme kestävän liikkumiseen, kaupunkivihreään ja elävöitämme, laajennamme sekä tiivistämme kaupunkikeskustaa.

Kaavoittajan tehtäviin kuuluu yleiskaavojen valmistelu, selvitysten ohjaaminen, asiantuntijatehtävät sekä viranomais- ja asiakasyhteistyö. Tehtävät painottuvat yleiskaavatasolle, lähivuosina keskeisten alueiden osayleiskaavaan. Lisäksi työ pitää sisällään myös muita kaupunkikehitystä, itsenäistä suunnittelua ja muiden alueiden yleiskaavoitusta sekä suunnittelua. Tehtävänkuvaa voidaan muokata valittavan henkilön osaamisen perusteella.

Toimen kelpoisuusehtona on arkkitehdin, diplomi-insinöörin tai muu soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi toimen kelpoisuusehtona on kaavoittajan pätevyys, projektin vetäjän tehtävän edellyttämä riittävä kokemus ja kotimaisen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito.
Eduksi luetaan toisen kotimaisen kielen hyvä suullinen taito ja kokemus kaavahankkeiden vetämisestä tuloksekkaasti.

Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää digitaalisten työvälineiden sujuvaa käyttöä, järjestelmällisyyttä, aktiivista työotetta, kykyä tiimityöskentelyyn sekä kykyä ja halua tehdä tuloksellista yhteistyötä niin sisäisten kuin ulkoistenkin yhteistyökumppaneiden kanssa. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja.

Tarjoamme hyvän perehdytyksen tehtävään. Työpaikka sijaitsee Porvoon keskustassa erinomaisten kulkuyhteyksien äärellä ja myös etätyö on joustavasti mahdollista.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS) mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 4357,93 euroa/kk. Koeaika on kuusi kuukautta.

Lähetä hakemuksesi 22.10.2024 klo 15.00 mennessä, Kaavoittaja, yleiskaavoitus – Porvoon kaupunki – Kuntarekry, Hae työpaikkaa- linkin kautta.

 

Yhteystiedot:

Lisätietoja antaa

Kaupunkisuunnittelupäällikkö Jarkko Lyytinen
puh. 040 1628832
jarkko.lyytinen@porvoo.fi

Paikkakunta:

Porvoo

Lisätietoa paikkakunnasta:

Toimipaikka sijaitsee Porvoon keskustassa.

Hakuaika:

24.09. - 22.10.2024 15:00

Palkka:

TS, Tehtäväkohtainen palkka on 4357,93 euroa/kk

Työsuhteen kesto:

Vakituinen työsuhde

Aloituspäivämäärä:

2.12.2024 tai sopimuksen mukaan

Hae sivustolta: