Pääkirjoitus: Onko rakennuksella elinkaari?

Teksti on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 11/2019.

Henna Helander. Kuva: Tuomas Uusheimo.

Uuden museon eli Arkkitehtuuri- ja designmuseon selvitystä tehtäessä ensimmäinen kysymys oli, onko arkkitehtuuri designia. Mikä erottaa arkkitehtuurin muotoilusta? Arkkitehtuuripoliittista ohjelmaa eli Apolia tehtäessä yksi ydinkysymyksistä on ollut, onko kaikki rakentaminen arkkitehtuuria.

Arkkitehtuurin kaksituhatta vuotta vanhan määritelmän mukaan arkkitehtuuri koostuu kauneudesta, kestävyydestä ja käytettävyydestä. Toteutuvatko ne tämän päivän rakentamisessa? Onko niillä enää merkitystä?

Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana rakennusalalla on puhuttu yhä enemmän digitaalisuudesta ja palvelumuotoilusta. ”Arkkitehtuuri ja design ovat välineitä parempaan käyttäjäkokemukseen.” Käyttäjät antavat arkkitehdeille ja muotoilijoille korvaamatonta tietoa ja ymmärrystä. Digitaalisuus ja palvelumuotoilu ovat välineitä tehdä asioita toisin: tehokkaammin, virheettömämmin, käyttäjäystävällisemmin. Samalla ne pakottavat meidät miettimään prosesseja uudelleen ja muokkaavat koko käyttämisen kulttuuria uusiksi.

Eikö silloin arkkitehtuurikin ole väline?

On. Arkkitehtuuri on väline hyvään elämään. Maailmamme muuttuu, ja meidän tulee ymmärtää alati muuttuvia tarpeita, arvoja, käsitteitä, elämäntapoja, työprosesseja, ympäristövaikutuksia, sosiaalisia, kulttuurillisia, taloudellisia, teknisiä ja muita arkkitehtuuriin vaikuttavia asioita. Tätä työtä kukaan ei voi tehdä yksin, eikä meidän onneksemme tarvitsekaan.

Kertakäyttökulttuuri ei kuulu arkkitehtuuriin. Kestävyys on oleellinen osa arkkitehtuuria.

Hyvä arkkitehtuuri vastaa laajoihin kysymyksiin. Parhaimmillaan se saa meidät ajattelemaan maailmaa uudesta näkökulmasta ja kokemaan jotain myönteistä ihmisenä. Winston Churchill tiivisti arkkitehtuurin merkityksen: ”Me muokkaamme arkkitehtuuria, jonka jälkeen se muokkaa meitä.” Arkkitehtuuri on enemmän kuin rakentamista, se on osa identiteettiämme.

Mutta mikä erottaa arkkitehtuurin designista?

Väitän, että arkkitehtuurilla on myös itsearvoa. Arkkitehtuurin pitää kestää, vaikka alkuperäinen käyttö loppuu. Arkkitehdeille seuraavakin käyttäjä on oleellinen – ja vielä laajemmin myös niin sanottu yleinen hyvä, common good, yhteisen elinympäristömme nykyiset ja tulevat käyttäjät, rakennuksen ulkopuoliset käyttäjät. Kaupunkimme täytyy kestää ja toimia ja luoda hyvää oloa, myös tulevien sukupolvien käytössä. Kertakäyttökulttuuri ei kuulu arkkitehtuuriin. Kestävyys on oleellinen osa arkkitehtuuria.

Meidän aikamme arkkitehtuurin täytyy kestää ja toimia, olla kaunista ja viihtyisää satoja vuosia.

Rakentaminen on energiaa sitovaa, kallista ja työlästä. Ilmastommekaan ei kestä turhaa purkamista ja rakentamista hiilipiikkeineen. Rakentaminen käyttää 40 prosenttia kaikista luonnonvaroistamme. Kiinteistötalouden professori Seppo Junnila totesi, että jokainen uusi rakennus aiheuttaa hiilipiikin, joka vastaa rakennuksen 50 vuoden kulutusta.

Arkkitehtuuri on myös yhteinen muistimme, joka sitoo meidät historian jatkumoon. Meidän aikamme arkkitehtuurin täytyy kestää ja toimia, olla kaunista ja viihtyisää satoja vuosia.

”Elinkaarimallissa urakoitsija hoitaa suunnittelun ja rakentamisen sekä ottaa myös vastuun huolloista ja korjaamisista jopa 25 vuoden ajaksi”, mainostettiin elinkaarimallia. Onko meillä enää varaa ajatella, että rakennuksen elinkaari on 50 vuotta, 100 vuotta, 300 vuotta?

Pitäisikö palata kestävämpään menneisyyteen ja löytää  rakentamisen ”uusi basics”? Elinkaaresta puhuttaessa en voi olla ajattelematta yhtä Helsingin vanhimmista kartanoista,  jossa on rappausta 1700-luvulta. Eihän sen pitäisi olla mahdollista! Ehkä me olemme vain juuttuneet kestämättömiin esimerkkeihin ja ehkä meidän on aika löytää uudet?

Voisimmeko ajatella, että hyvä, kestävä ja eettisen kaunis arkkitehtuuri, ikuinen käyttötaide, on velvollisuutemme tuleville ihmisille – ja luonnolle. Nyt.

Henna Helander
SAFAn puheenjohtaja

Hae sivustolta: