Kolumni: Hallitus buustaa asumista

Teksti on julkaistu Arkkitehtiuutisten numerossa 9/2019.

Asuminen sai Antti Rinteen hallitusohjelmassa huomiota peräti kahdeksan sivun verran. Kiinnostavaa on, että asiaa on tarkasteltu perinteistä asuntopolitiikkaa laajemmin, niin ilmastonmuutoksen, kaupunkikehityksen kuin rakentamisen laadunkin kannalta.

Hallitus haluaa rakentaa hiilineutraalia yhteiskuntaa ennen muuta pienentämällä rakentamisen, maankäytön ja liikenteen hiilijalanjälkeä ja tukemalla kestävää yhdyskuntarakennetta. Keinoina mainitaan maankäyttö- ja rakennuslain uudistus, puurakentamisen ja vähähiilisen rakentamisen edistäminen, asuinrakennusten korjausten tukeminen ja jälleen kerran sisäilmaongelmiin puuttuminen.

Kaupunkisuunnittelu sisältää lähtökohtaisesti kolmenlaisia peruselementtejä. Se mahdollistaa. Se rajoittaa. Se hakee toteuttamiskelpoisia ratkaisuja eri suuntaan vetävien intressien välillä. Kaikkia niitä tarvitaan pyrittäessä hiilineutraaliin yhteiskuntaan. On hyvä, että tämä yhteys on tunnistettu hallituksen asumista koskevissa linjauksissa.

Kehitystä tulisi kyetä ohjaamaan samanaikaisesti sekä  ylhäältä alas että alhaalta ylös. Maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisella on tässä iso rooli. Kuntien kaavoituspolitiikan pitäisi jo nyt kyetä huolehtimaan siitä, etteivät päiväkohtaiset intressit tärvele kauemmas ulottuvia strategisia tavoitteita, esimerkiksi juuri ilmastonmuutoksen hillinnän edellyttämiä reunaehtoja.

Suurimmissa kaupungeissa keskituloisenkin asumisura uhkaa pysähtyä ensimmäiselle askelmalle, kun varat eivät riitä enempään.

Hallitusohjelmassa kestävää kaupunkikehitystä tavoitellaan usealla kärjellä. Asuntopolitiikkaan haetaan pitkäjänteisyyttä kahdeksanvuotisella kehittämisohjelmalla. Isojen kaupunkiseutujen maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevaa sopimusmenettelyä jatketaan, ja niiden aikajännettä pidennetään nykyisestä hallituskauden mitasta 12 vuoteen. ARA-tuotantoa kehitetään kohtuullistamaan asumisen hintaa ja helpottamaan työvoiman liikkuvuutta. Myös asunnottomuuden torjuntaa jatketaan.

Uuden hallitusohjelman innoittamana on käyty reipasta keskustelua kaupungistumisesta ja asuntomarkkinoista. Aiheellisesti on kannettu huolta nopeasti syvenevästä railosta kasvukeskusten ja väestöään menettävän Suomen välillä. Jälkimmäisessä omistusasunnot menettävät arvoaan ja vuokra-asuntoja uhkaa purkaminen. Suurimmissa kaupungeissa keskituloisenkin asumisura uhkaa pysähtyä ensimmäiselle askelmalle, kun varat eivät riitä enempään.

Uutena piirteenä keskustelussa on somessa viihtyvien ekonomistien tarve kyseenalaistaa tirkistysluukuistaan, miten asioita nykyään hoidetaan. Tässä muutamia esimerkkejä: Yhteiskunnan tukema asuntotuotanto lisää segregaatiota. Kaavoitus on tehokkuuden este ja syy asuntojen kalleuteen. Vihreää on väärässä paikassa ja liikaa. Enemmän tiiveyttä saadaan korkeammilla rakennuksilla.

Aina on virkistävää, kun kaupunkisuunnittelun itsestäänselvyyksiä haastetaan ja ratkaisujen perusteita törmäytetään eri tieteenalojen löydöksiin. Siksi keskustelu kaupunkitaloudesta asumisenkin yhteydessä on hyödyllistä. Metsään kuitenkin mennään, kun kaupunkikehittämisen monimutkaista kudelmaa yritetään selittää yksinkertaistaen ja yksittäisten ilmiöiden kautta.

Ihmisten asumispreferensseissä keskusta-asumisen suosio kasvaa.

Asumisen kohtuuhintaisuus ja laatu ovat kaupunkien menestyksen avainasioita, kysyntää vastaavan asuntotarjonnan ohella. Ihmisten asumispreferensseissä keskusta-asumisen suosio kasvaa. Keskustassa tonttimaata on rajallisesti ja kysynnän tyydyttäminen lisää painetta tiivistämiseen. Se puolestaan voi olla ristiriidassa lähiluonnon, kaupunkiekologian ja ympäristöterveyden kanssa. Jossakin vaiheessa myös kaupunkiympäristön koettu laatu alkaa laskea. Negatiiviset ulkoisvaikutukset ylittävät tiivistämisestä saatavan hyödyn.

Asuntopolitiikkaa kritisoivien ekonomistien hampaissa on viime aikoina ollut ARA. Se ja erityisesti edeltäjänsä Asuntohallitus ovat pitäneet yhtenä tehtävänään edistää asumisen hyvää laatua. Vanhoja arava-asuntoja pidetään edelleen asuttavuudeltaan parempina kuin vastaavana aikana rakennettuja kovan rahan asuntoja.

Nykyään ARAn ohjaus painottuu hintakontrolliin ja tuki rajoittuu vuokra-asuntoihin. Huoneistojen keskipinta-alat ovat pienentyneet niissäkin, mutta varsinkin sijoittajavetoisissa omistusasuntohankkeissa tehoneliöillä keinottelu on tavallista. Parempaan ei aina näköjään päästä loppukäyttäjille kaupiteltavissa asunnoissakaan, kun silmäilee mainosten väkinäisiä pohjaratkaisuja. Lisää kaupunkia -liike on tullut tutuksi kaupunkitiiveyden puolestapuhujana. Kansalaisaktivismia tarvittaisiin myös Lisää laatua asuntoihin -tavoitteelle, joskus jopa kaupunkitiiveyden vastavoimanakin.

Matti Vatilo

Hae sivustolta:

X