Arvovaltainen Sternin raportti pitää kaksoistariffijärjestelmää yhtenä tehokkaimmista tavoista hillitä ilmastonmuutosta. Plusenergiataloja Freiburgissa, arkkitehti Rolf Disch.
Rakennusten energiatehokkuus on keskeinen kysymys pienennettäessä hiilidioksidipäästöjä. Hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää rakennuksen lämmitysenergian tarpeen pienentämisen lisäksi valitsemalla päästötön energiantuotantomuoto ja optimoimalla lämmittämisestä saatava hyöty: tiloiltaan ylimitoitettu tai vajaakäytössä oleva rakennus tuhlaa energiaa.
Energiatehokkuus on jättänyt varjoonsa muut kestävän rakentamisen osatekijät kuten rakennusmateriaalien uusiutuvuus, korjattavuus ja kierrätettävyys, jätteiden lajittelu ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen.
Tässä osiossa perehdytään energiaa säästäviin ratkaisuihin niin tilasuunnittelun kuin rakenteiden ja teknisten laitteiden kautta. Rakennusta tarkastellaan koko sen elinkaaren aikana aiheuttaman ympäristökuorman kannalta.
Energiatehokkaan rakentamisen käsitteistö on vakiintumatonta ja vaihtelee maittain. Tampereen teknillisen yliopiton raportti Matalaenergiarakenteiden toimivuus tuo esiin eristepaksuuksien kasvun aiheuttamia mahdollisia ongelmia, jotka VTT kuitenkin omassa selvityksessään kumoaa. Alla määritelmiä passiivi-infoa mukaillen.
Matalaenergiatalolla tarkoitetaan meillä Suomessa vuoden 2010 alusta rakennusta, jonka lämmittäminen kuluttaa 85 prosenttia energiaa verrattuna vastaavaan miniminormit täyttävän talon tarpeesta. Ennen vuotta 2010 rakennusmääräyskokoelma on kelpuuttanut matalaenergiataloksi rakennukset, joiden energian kulutus on puolet määräyskokoelman minimitasosta.
Alhaiseen energiankulutukseen päästään rungon, ovien ja ikkunoiden hyvän eristyskyvyn sekä ilmanvaihdon tehokkaan lämmön talteenoton avulla. Matalaenergiatalon rakentamiskustannukset ovat vain muutaman prosentin korkeammat kuin vastaavan tavallisen talon, ja hintaero kurotaan umpeen muutamassa vuodessa.
Passiivitalo on vielä energiatehokkaampi: sen lämmitysenergian tarve on vain noin viidennes tavallisen talon tarpeesta. Talo pysyy lämpimänä kodin valaistuksesta ja laitteista sekä ihmisistä vapautuvan "hukkalämmön" avulla. Vain kovilla pakkasilla on tarvetta lisälämmitykseen. Passiivitalon energiatehokkuus perustuu hyvään eristykseen, ilmanpitävyyteen ja tehokkaaseen ilmanvaihtoon liitettyyn lämmön talteenottoon. Lisää tietoa passiivitaloista löytyy muun muassa VTT:n ja passiivi-infoa sivuilta.
Ruotsin ensimmäiset passiivitalot rakennettiin Göteborgin tuntumaan Lindåsiin jo 1997. Talojen toimintaa on seurattu tarkkaan, ja kokemukset ovat olleet hyviä. Nyt passiivitaloja on Ruotsissa jo satoja. Ruotsissa on melko samanlaiset ilmasto-olosuhteet kuin Suomessa, joten ruotsalaisten passiivirakentamiskokemuksista kannattaa seurata. Ruotsalaisesta passiivirakentamisesta saa hyvän kuvan Etelä-Ruotsissa Alingsåsissa toimivan passivhuscentrumin nettisivujen välityksellä.
Nollaenergiatalo on erittäin energiatehokas, ja lisäksi siihen on liitetty omaa esimerkiksi aurinkoa ja tuulta hyödyntävää energiantuotantoa. Koska energian tuottaminen on epätasaista, talo välillä ”tallettaa” ylimääräistä sähköä valtakunnan verkkoon ja paisteettomina jaksoina se "lainaa" virtaa verkosta. Sähköliikenteen erotus on nolla.
Nollaenergiatalo on Suomessakin mahdollinen toteuttaa, ja Teknillisen korkeakoulun opiskelijat ovat suunnitelleet ja rakentaneet ensimmäisen koetalon. Taloihin kytketty energian tuotanto tulee varmasti lisääntymään Suomessa.
Plusenergiatalo on puolestaan rakennus, joka tuottaa energiaa yli oman tarpeensa. Ylijäämä sähkö myydään valtakunnan verkkoon. Järjestelmässä sähkölasku määräytyy ulos ja sisään virtaavan energian erotuksesta. Esimerkkikohteistamme Freiburgin Solarsieglundin asukkaat jopa tienaavat rahaa asumisellaan. Asukkaiden sähkön myymisen valtakunnan verkkoon edellyttää kaksoistariffijärjestelmää, jota meillä ei vielä ole. Kaksoistariffijärjestelmä on Sternin raportin mukaan yksi tehokkaimmista tavoista hillitä ilmastonmuutosta.
Hiilivapaa talo ei aiheuta hiilidioksidipäästöjä. Se on energiatehokas, ja vähä käytetty energia tuotetaan uusiutuvin energiamuodoin. Iso-Britannia pyrkii uudisrakentamisessa kokonaan hiilivapaisiin taloihin vuoden 2016 alusta. Laajemmin käsitettynä hiilivapaa rakennus tarkoittaa taloa, joka on myös rakennettu ilman hiilidioksidipäästöjä.
Rakennuksen energiatehokkuuden rinnalla on tärkeätä tarkastella sitä, millä käytetty energia on tuotettu ja mitä siitä hyödytään. Hiilellä tuotetun sähkön ja lämmön ympäristörasitus on monikertainen uusiutuvilla energiamuodoilla tuotettuun energiaan verrattuna.
Energialähteen ”raaka-aine” kuten tuuli, auringon säteily, puu, kivihiili tai uraani sisältää tietyn määrän energiaa. Tätä kutsutaan primäärienergiaksi. Osa tästä energiasta katoaa tuotantoprosessin aikana. Eri energiamuodot pystyvät hyödyntämään tämän ”alkuenergian” paremmalla toiset huonommalla hyötysuhteella. Myös sähkön siirrossa katoaa aina energiaa. Primaarienergiakerroin kertoo kuinka monta kilowattia tarvitaan yhden käytetyn kilowatin tuottamiseen. Tulevaisuudessa siirrytään energiavertailuissa primäärienergiatarkasteluun.
Rakennusten energiankulutusta tarkasteltaessa tulisi siirtyä neliötä kohden käytettyjen kilowattien tarkastelusta asukkaiden tai käyttäjien yksilötason energiankulutuksien ja hiilijälkien vertailuun. Mitä käytetystä energiasta on hyödytty? Esimerkiksi asuinrakennusten energiatehokkuuden kasvaessa saatu hyöty hupenee talojen pinta-alojen paisuessa. Päivä- ja iltakäytössä toimiva koulurakennus on energiatehokkaampi kuin vain päiväkäytössä oleva, sillä onhan edellisen käyttöaste suurempi ja käytetystä energiasta saadaan enemmän iloa irti.
Vielä 60-luvulla suomalaisten energiankulutus ja päästöt olivat kestävällä tasolla. Tämän jälkeen energiankulutuksemme on nelinkertaistunut. Talot ovat samoja. Suurin muutos on tapahtunut elintavoissamme ja asumis- ja työskentely väljyydessä. Mitä olemme hyötyneet? Onko onnellisuutemme kasvanut samassa suhteessa? Viime kädessä kestävä kehitys edellyttää kulttuurista muutosta. Onni on löydettävä muusta kuin materiasta.
Rakennuspaikan sijainti ja olosuhteet vaikuttaa talon energiankulutukseen ja muuhun ympäristökuormaan: tontin pienilmasto vaikuttaa rakennuksen lämmitystarpeeseen ja sijain suhteessa muuhun yhdyskunta rakenteeseen liikennepakotteeseen.
Uudisrakentaminen on ekotehokkainta kohdentaa jo olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen, ja rakentamisen tulisi suuntautua nykyisen rakennetun ympäristön täydentämiseen ja korjaamiseen. Nykyinen hajaantunut yhteiskuntarakenne on ympäristön kannalta huono kehityssuunta. Turhaa liikennettä on syytä välttää. Tämä ei tarkoita yksin kaupunki rakenteen tiivistämistä: myös maaseudun kylistä voi muodostua ekologisesti kestäviä yhdyskuntia täydennysrakentamisen avulla.
Palveluiden, työpaikkojen ja harrastusmahdollisuuksien läheisyys vähentävät asukkaiden liikkumisen tarvetta. Tämä säästää energiaa ja vähentää hiilioksidipäästöjä. Vastaavasti työpaikat ja julkiset rakennukset tulisi sijoittaa julkisen ja kevyen liikenteen solmukohtiin.
Rakennuspaikan pienilmasto vaikuttaa rakennuksen lämmitys- ja viilennystarpeeseen. Suojainen etelärinne on parempi kuin varjoisa, tuulinen tai kostea paikka. Vastaavasti varjostava kasvillisuus vähentää kesällä jäähdytyksen tarvetta – ilmastonmuutoksen seurauksena viilennystarve tulee Suomessa kasvamaan ja lisäämään osaltaan energian kulutusta. Pienilmastoltaan epäedulliselle paikalla rakennettu talo saattaa tarvita jopa 30 % enemmän lämmitysenergiaa kuin suotuisalla paikalla sijaitseva talo.
Rehevä, luonnonmukainen piha tai istutusalue tarjoaa elinympäristön useammalle lajille kuin leikattu nurmikko. Se sitoo nurmea tehokkaammin hiilidioksidia ja tasaa kosteus- ja lämpötilavaihteluita. Parhaimmillaan uudisrakennus tai korjauskohde pihoineen ja muine istutusalueineen voi rikastuttaa alueen luonnon monimuotoisuutta ja viihtyisyyttä.
Rakennus paikan olosuhteet kannattaakin ottaa hankkeen suunnittelun lähtökohdaksi. Mitkä ovat paikan mahdollisuudet ja voimavarat, mitkä taas heikkoudet? Rakentamisen tulisi olla tasapainossa ympäristön kanssa yksittäisen ihmisen mittakaavasta koko maapallon mittakaavaan. Paikallinen omavaraisuus energian, materiaalien ja aineiden kierron, ravinnon ja toisaalta työn ja virkistyksen suhteen on kestävyyden perusta.
Pieni on energiatehokasta. Rakennusten energiatehokkuudesta saatu hyöty menetetään rakennusten koon kasvaessa. Energiatehokas talo on tilaohjelmaltaan tehokas. Hukkaneliöiden lämmittäminen lisää energian kulutusta. Talo tulisi mitoittaa sen todellisia käyttötarpeita varten. Muunneltavuus ja monikäyttöisyys lisäävät osaltaan energiatehokkuutta. Päivä- ja iltakäytössä oleva koulu on tehokkaampi kuin vain päiväkäytössä toimiva. Käytetystä energiasta saadaan näin enemmän hyötyä irti.
Mitä kompaktimpi rakennus on eli mitä pienempi sen lattiapinta-alan suhde vaipan pinta-alaan on, sitä energiatehokkaampi se on. Pallo tai kuutio olisi energiatehokkain muoto. Käytännössä selkeä suorakaide on energiatehokkain, sillä tällöin rakennus voidaan tehokkaimmin suunnata kohti aurinkoa. Rakennuksen kompakti muoto ei tarkoita kuitenkaan tylsää laatikkoarkkitehtuuria – arkkitehtuuria voi elävöittää lipoilla, pergoloilla ja muilla rakenneosilla.
Passiivisen aurinkoenergian hyödyntäminen säästää lämmitystarvetta kymmenkunta prosenttia. Tämä kannattaa ottaa suunnittelun lähtökohdaksi. Tilat, joissa lämpöä kaivataan eniten, kannattaa suunnata etelään. Tilat, joissa voi olla viileämpää, sijoitetaan suojavyöhykkeeksi rakennuksen pohjoispuolelle. Luonnonvalon käyttö sisätilojen valaisemiseen talvellakin tulisi varmistaa mahdollisimman hyvin.
Rakennusmateriaalien piiloenergiavirroissa ja hiilijäljissä on eroja. Piiloenergiavirroilla tarkoitetaan tuotteen valmistamiseen ja tuottamiseen tarvittua energiaa. Mitä vähemmän energiaa ja luonnonvaroja materiaalien valmistamiseen on käytetty, sitä vähemmän niistä on ympäristölle haittaa.
Rakentamisvaiheen osuus rakennuksen koko elinkaaresta on 10–20 %. Talojen energiatehokkuuden kasvaessa rakentamiseen kuluneen energian suhteellinen osuus kasvaa. Ekologisesti kestävän talon rakenteet ja osat on valmistettu uusiutuvista ja kierrätettävistä lähialueen luonnonmateriaaleista. Puu on Suomessa luonteva rakennusmateriaali.
Ilmastonmuutoksen seurauksena esineiden ja palveluiden hiilijalanjälki on noussut tärkeäksi ominaisuudeksi. Hiilijalanjälki lasketaan tuotteen valmistamisen ja kuljetusten päästöistä. Eräiden muovien ja alumiinin hiilijäljet ovat jopa satakertaiset puutuotteisiin nähden. Tuotteen valmistamiseen käytetty energiamuoto vaikuttaa tuotteen hiilijälkeen. Esimerkiksi vesivoimalla tuotetun esineen hiilijälki on pienempi kuin hiilisähköllä tuotetun vastaavan esineen.
Esimerkkejä eräiden materiaalien valmistamisesta aiheutuvista hiilidioksidipäästöistä tuotettua materiaalikiloa kohden. Osa materiaaleista varastoi hiiltä ja niiden hiilijälki on negatiivinen.
• puu -1,41 CO2 kg/kg
• puukuitu, puhallettava -0,91 CO2 kg/kg
• puukuitulevy -0,58 CO2 kg/kg
• vaneri -0,68 CO2 kg/kg
• kalkkihiekkatiili 0,14 CO2 kg/kg
• betonielementti 0,12 CO2 kg/kg
• punatiili 0,22 CO2 kg/kg
• kivivilla 1,41 CO2 kg/kg
• lasivilla 1,47 CO2 kg/kg
• rakenneteräs 0,2 CO2 kg/kg
• sinkkilevy 2,36 CO2 kg/kg
• polyuretaani 4,40 CO2 kg/kg
• alumiini 11,92 CO2 kg/kg
Puurakenteet varastoivat hiiltä. Kasvaessaan puut sitovat ilmakehästä hiilidioksidia ja siirtävät sen hiilenä runkoihinsa. Rakentamisen yhteydessä tämä hiili varastoidaan taloihin. Näin puurakentamisella voidaan hidastaa ilmastonmuutosta.
Keskitetyn energiantuotannon sijaan tulevaisuudessa tullaan siirtymään enenevissä määrin hajautettuun energiantuotantoon. Energiantuotantotekniikkaa liitetään rakennuksiin ja muuhun rakennettuun ympäristöön. Uuden energiatekniikan liittäminen hallitusti ja kauniisti rakennuksiin ei ole helppoa. Energiatekniikka voidaan kuitenkin integroida osaksi arkkitehtuuria, kun se tiedostetaan jo varhaisessa suunnitteluvaiheessa.
Voimaa auringosta
Auringon Maahan osuva säteily sisältää 20 000 kertaa enemmän kilowatteja, kuin mitä ihmiskunta tällä hetkellä energiaa käyttää. Maapallon kaikki nykyinen sähköntarve saataisiin tyydytettyä, jos planeettamme pinnasta 0,01 prosenttia vuorattaisiin aurinkopaneeleilla. Aurinkoenergiassa on paljon potentiaalia – myös meillä Suomessa.
Aurinkoenergiaa voidaan hyödyntää passiivisesti ja aktiivisesti. Aktiivisen hyödyntämisen muotoja ovat sähkön tuottaminen aurinkopaneelilla ja käyttöveden lämmittäminen aurinkokeräimellä.
Passiiviseksi aurinkoenergiaksi kutsutaan auringon voiman hyödyntämistä ilman erillisiä laitteita. Auringon säteily ohjataan ikkunoiden suuntaamisen avulla lämmittämään sisärakenteita. Auringon lämpöenergia varastoituu niihin, ja rakenteet luovuttavat lämpöä huonetilaan silloin kun aurinko ei paista.
Passiivisen aurinkoenergian hyödyntämisessä piilee kesäisin ylikuumenemisen vaara. Se on vältettävissä rakennusta varjostavan kasvillisuuden tai rakenteiden avulla. Etelä-Euroopassa talojen viilentämiseen kuluu enemmän energiaa kuin meillä lämmittämiseen. Ilmastonmuutoksen myötä suomessakin viilennyksen tarve tulee kasvamaan. Koneellisen viilennyksen tarvetta tulee pienentää kasvillisuuden avulla sekä rakenteellisilla ratkaisuilla, jotka ovat oikein ymmärrettyinä arkkitehtuuriin lisäarvoa tuovia mahdollisuuksia.
Aurinkokeräimellä tuotetaan lämmitysenergiaa ja lämmintä käyttövettä. Kerääjät pystyvät tyydyttämään Suomen oloissa noin puolet vuotuisesta lämpimän veden tarpeesta: kesällä kaiken ja keväällä ja syksylläkin puolet.
Keräimen teknologia on hyvin yksinkertainen: aurinko kuumentaa keräimen tummaa pintaa, jolloin sen sisällä putkissa kulkeva neste lämpiää. Auringon lämmittämä neste johdetaan ja varastoidaan lämmönvaraajaan. Laitteiston voi asentaa niin uuteen kuin vanhaankin taloon, mikäli vain tarvittavat tilat löytyvät.
Pientalon aurinkolämmitysjärjestelmä koostuu keskimäärin 5–10 neliömetrin keräimestä, lämmönvaihtimesta, ohjausyksiköstä ja 500 litran vesivaraajasta. Järjestelmän käyttöikä on noin 20–30 vuotta.
Keski-Eurooppaan aurinkoenergiaa osuu vain hieman enemmän kuin Suomeen. Aurinko säteilee Viinissä 1070 kilowattituntia vuodessa neliötä kohden, Helsingissä tuhat. Itävallassa on käytössä sata kertaa enemmän aurinkokeräimiä kuin Suomessa, Ruotsissakin kymmenen kertaa.
Aurinkopaneelilla tuotetaan puolestaan sähköä. Aurinkokeräin ja -paneeli ovat siis kaksi eri asiaa vaikka hyvin samannäköisiä ovatkin. Aurinkopaneelit yleistyivät parikymmentä vuotta sitten sähköverkon tavoittamattomissa olevien kesäasuntojen ja merenkulkulaitteiden virranlähteinä. Nyt niitä on alkanut ilmaantua talojen seiniin ja kattoihin jo muuallakin.
Aurinkopaneelin tekniikka on verrattain yksinkertainen. Pii reagoi auringon säteilyn vaikutuksesta ja syntyy sähkövirtaus. Aurinkopaneeleille annetaankin pitkiä takuita ja itse paneeli saattaa kestää käytössä jopa 40 vuotta. Ohjauslaite ja mahdollinen akku eivät ole aivan yhtä pitkäikäisiä. Aurinkoteknisten laitteiden ja järjestelmien hyötysuhteet paranevat hyvää vauhtia ja aurinkosähkö onkin eräs nopeimmin kehittyvistä teollisuuden aloista.
Oikein suunnattu aurinkokenno tuottaa parhaiten sähköä. Kennon suuntaamisessa on huomioitava vapaa paistekulma sekä pysty- että vaakasuunnassa. Mitä esteettömämmin aurinko pääsee säteilemään kennon pintaan, sitä paremmin laite tuottaa virtaa. Mahdollista akkua tulee säilyttää kuivassa ja lämpimässä paikassa.
Kesäkäyttöön tarkoitettu kennon toimii parhaiten noin 30–60 asteen kulmassa. Talvella kenno toimii parhaiten pystyasennossa, koska aurinko paistaa liki vaakasuoraan. Sisämaassa kenno kannattaa suunnata mieluummin kaakkoon kuin lounaaseen, sillä iltapäivisin syntyvät kumpupilvet vähentävät kennon toimintakapasiteettiä. Kennon asentoa auringon liikkeen tahdissa korjaava lisälaite saattaa parantaa kennon toimivuutta jopa 30 prosenttia.
Suomessa aurinkosähkö on parhaimmillaan kotitaloussähkön ostotarpeen pienentäjänä sekä toimistorakennusten ilmastointi- ja jäähdytyslaitteiden voiman lähteenä – ne kun tarvitsevat virtaa juuri silloin kuin aurinkokin paistaa eniten.
Tavallisessa omakotitalossa aurinkosähkösähköjärjestelmä kannatta mitoittaa alakanttiin. Pieni 1,2 kilowattitunnin järjestelmä riittää kylmäkoneiden ja esimerkiksi maalämpöpumpun käyttämiseen.
Saksassa valtio tukee päästötöntä sähköntuotantoa ostamalla ylijäämäistä aurinkosähköä pientuottajilta eli yksittäisten talojen asukkailta. Sternin raportin mukaan juuri kaksoistariffijärjestelmä olisi yksi tehokkaimmista työkaluista kasvihuonekaasujen vähentämiseksi. Suomessa kaksoistariffijärjestelmää ei valitettavasti vielä ole.
Aurinkosähköjärjestelmien integrointi on osa julkisivuarkkitehtuuria ja se antaa parhaimmillaan arkkitehtuuriin lisää motivoituja mahdollisuuksia, koska aktiiviset, energiaa tuottavat keräinpinnat ovat vaihtoehtoisia julkisivupintoja. Paneelien valmistajilla on kiinnostavia uusia tuotteita, joissa mm. värejä ja pintastruktuureja voidaan jo vaihdella. Monilla perusmateriaalien tuottajilla, mm. kattopeltien valmistajilla, on jo tuotevalikoissaan aurinkoteknisiä materiaaleja tai tuotteita, joilla voidaan korvata vakiorakenteita.
Aiheesta lisää: Aurinko-opas – aurinkoenergiaa rakennuksiin, Aurinkoteknillinen yhdistys ry – Soltekniska Föreningen ry 2008.
Tuuli
Tuoreen 2009 valmistuneen tuuliatlaksen mukaan tuulta riittää Suomessa sisämaassakin ja talvella enemmän kuin kesällä. Tuulisähkön osuutta voitaisiin Suomessa nostaa huomattavasti. Yhteispohjoismainen sähköverkko tasaa alueelliset tyynet hetket – mikäli Etelärannikolla ei puhalla, Lapissa tai Lounais-Ruotsissa tuulee.
Pientuulivoimaloita voidaan hyvin sijoitta esimerkiksi rakennusten katolle. Maailmalla tuuliturbiinit on otettu jopa arkkitehtuurin lähtökohdaksi: rakennuksen muoto kaappaa ja ohjaa tuulta turbiineihin. Tuulivoiman integroiminen rakennuksiin onkin kiehtova aluevaltaus arkkitehdeille lähitulevaisuudessa.
Valtavat voimalat meren aavalla tai tuntureiden huipuilla pilaavat monien ihmisten mielestä maiseman. Voitaisiinko voimaloita sijoittaa tulevaisuudessa enemmän rakennuksiin ja ihmisen jo muokkaamaan maisemaan?
Lisää tuulivoimasta Suomen tuulivoimayhdistyksen ja Suomen tuuliatlaksen sivuilta.
Keskiverto suomalainen kuluttaa 155 litraa vettä päivässä. Puolet tästä on lämmintä. Veden lämmittämiseen ja siirtämiseen putkistoissa paikasta toiseen kuluu energiaa. Viidennes kotitalouksien energian kulutuksesta kuluu veden lämmittämiseen. Hiilellä tuotetun kaukolämmön alueella yhden suihkukerran hiilidioksidipäästöt ovat keskimäärin puoli kiloa.
Peseytymiseen kuluu nykyisellään kotitalouksissa 40 %, wc:n huuhteluun 25 %, keittiössä 20 % ja pyykinpesuun 13 % käytetystä vedestä. Kiinteistöissä, joissa on piha, kasteluun kuluu lisäksi huomattava määrä vettä. Yhteensä nelihenkisen kotitalouden vedenkäyttö aiheuttaa vuodessa hiilellä tuotetun kaukolämmön alueella vajaan tuhannen kilon hiilidioksidipäästöt. Vettä päätyy viemäriin yli 200 000 litraa, 50 000 litraa/henkilö. Myös jäteveden käsittely vie energiaa ja kuormittaa ympäristöä.
Vedenkulutusta ja sen aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä voi vähentää monin keinoin. Asukkaiden käyttötottumukset ovat suurin vaikuttava tekijä veden kulutuksen määrään, mutta niihin voidaan vaikutta monin teknisin keinoin.
Vettä säästävät vesikalusteet ja -laitteet leikkaavat kulutusta. Suihkusekoittimeen ja vesihanoihin liitettävät virtauksenrajoittimet vähentävät vedenkulutusta jopa 50 %. Paineenalennin vähentää kiinteistöön tulevan veden virtaamaa. Kantaverkon paine vaihtelee alueittain ja saattaa olla paikoin liian suuri. Sopiva paine kiinteistöissä on 3,5 baaria. Asuntokohtaisen vesimittarin on todettu vähentävän 30 % veden kulutusta.
Kotitalousjätteiden osuus valtakunnan kasvihuonekaasupäästöistä on vain parin prosentin luokkaa, mutta henkeä kohden laskettuna ne aiheuttavat kuitenkin keskimäärin noin 500 kilon hiilidioksidipäästöt. Siksi lajittelu on tärkeätä ja sen merkitys tulevaisuudessa tulee kasvamaan.
Lajittelemattomina kaatopaikalle päätyessään ruoantähteet, vaatteet, paperi ja muut orgaaniset ainekset mätänevät, jolloin hapettomassa tilassa syntyy metaania. Metaani on hiilidioksidia parikymmentä kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu ja kasvihuonepäästöjä syntyy yli jätteiden oman painon. Lajittelu ja kierrättäminen ovat siis todellisia ympäristötekoja.
Riittävät varastointi ja säilytystilat helpottavat lajittelua. Asunnoissa neljää astiaa jätevaunussa voidaan pitää miniminä. Lisäksi pulloille, tölkeille, keräyspaperille ja muulle kiertoon toimitettavalle tulisi olla riittävästi säilytystilaa, esimerkiksi niille osoitettu kaappi eteisessä tai keittiössä.
Maapallon luonnonvarat hupenevat. Lisäksi neitseellisistä raaka-aineista valmistettujen esineiden kuten lasi- ja alumiinipurkkien tuottaminen kuluttaa huomattavasti enemmän energiaa kuin kierrätysmateriaaleista valmistaminen. Tulevaisuudessa lajittelun merkitys korostuu.
Tietoa lajittelusta YTV:n sivuilla.
Lindås, Ruotsi (passiivirivitalo)
Lindåsiin 2001 valmistuneet neljä rivitaloa ovat Ruotsin ensimmäiset passiivitalot. Sekä tutkijat että asukkaat ovat olleet taloihin tyytyväisiä.
Talot on sijoitettu laakson pohjalle ottaen huomioon paikallinen pienilmasto. Pääikkunat avautuvat kohti etelää. Näin talot hyödyntävät aurinkoenergiaa passiivisesti. Pitkät räystäät ja parvekkeet suojaavat kesällä asuntoja auringolta ja ylikuumenemiselta. Talojen takana kohoava mäen töyräs suojaa niitä talven pohjoisilta viimoilta. Näinkin vähennetään talojen lämmitystarvetta. Talojen eteen on jätetty pieni nurmikenttä pelejä ja juhlia varten.
Rakennukset on eristetty erittäin hyvin ja ne pysyvät lämpiminä lähinnä asukkaista, kodinkoneista ja valaisimista sekä auringon paisteesta syntyvien lämpökuormien avulla. Kylmimpinä aikoina asuntoja lämmitetään ilmalämmönavulla. Lämpötasapainon säilyttäminen ei vaadi asukkailta erityistoimenpiteitä
Paksut seinät pitävät paitsi lämmön sisällä, eristävät myös kuumuudelta ja melulta. Useat asukkaat mainitsevat juuri hiljaisuuden tärkeäksi mukavuustekijäksi passiivitalossa. Lisäksi asukkaat kiittelevät paksujen seinien synnyttämiä syviä ikkunapenkkejä, joille on mukava asetella koriste-esineitä. Paksut seinät saavat talon tuntumaan talolta. Passiivitalo edellyttää toimiakseen erittäin huolellista toteutusta.
Lindåsissa jokaisessa asunnossa on oma lämmön talteenotolla varustettu ilmanvaihtokone. Se on asunnon komentokeskus, josta voi säätää ilmanvaihdon tehokkuutta ja hätätilassa napsauttaa ilmalämmityksen päälle – tähän ei asukkailla ole juuri ollut tarvetta. Komentokeskus on kätketty keittiön kaappiin.
Jokainen asunto tuottaa lisäksi oman lämpimän käyttövetensä. Katolle asennettu aurinkokeräin lämmittää vedestä puolet, loppu hoituu sähkövastuksen avulla. Lämmönvaraaja on puolestaan piilotettu komeroon kylpyhuoneen perällä. Mittareista asukas voi seurata omaa kulutustaan.
Hamnholmen, Ruotsi (passiivikerrostalo)
Passiivikerrostalo on ensimmäinen laatuaan Ruotsissa. Tavoitteena oli rakentaa erittäin energiatehokas ja elinkaarilaskelmissa edullinen talo. Hyvän lämmöneristyksen, kylmäsiltojen välttämisen, katolle asennettujen aurinkokeräinten sekä tehokkaalla lämmön talteenotolla varustetun ilmanvaihtojärjestelmän ansiosta talo tarvitsee lämmitysenergiaa hyvin niukasti.
Hamnhusetin tilojen ja lämpimän käyttöveden lämmityksen sekä talon laitteiden tarvitseman sähkön kulus ovat yhtensä noin 60 kWh/m2 vuodessa. Vastaavan normit täyttävän kerrostalon kokonaisenergian kulutus on Etelä-Ruotsissa 110 ja pohjoisosissa maata 130 kWh/m2 vuodessa.
Hamnhusetin laskennalliset hiilidioksidipäästöt ovat 75 prosenttia pienemmät kuin vastaavan rakennusnormit täyttävän kerrostalon. Hiilidioksidipäästöissä on huomioitu paksumpien eristeiden aiheuttamat suuremmat materiaalien valmistamisesta ja kuljettamisesta aiheutuneet päästöt. Hamnhusetin rakennuskustannukset olivat kuitenkin vain 2,5 prosenttia suuremmat kuin vastaavan tavanomaisen talon – puuttuvien lämmityskulujen ansiosta hinta ero kiritään umpeen muutamassa vuodessa.
Hamnhusetin asukkaat eivät myöskään tarvitse autoa, sillä alueelta lähtee lähes minuutin välein bussi tai lautta Göteborgin keskustaan. Asuntojen keskivuokra on noin 14 euroa neliöltä.
Keskieuroopassa on tuhansia passiivitaloja, myös päiväkoteja ja muita julkisia rakennuksia. Arkkitehti: Georg W. Reinberg.
Plusenergiataloja Freburgissa Etelä-Saksassa. Arkkitehti. Rolf Disch
Lindåsin passiivitalon kylpevät auringossa suojaisan laakson pohjalla. Ikkunat ja katon aurinkokeräimet on suunnattu etelään. Arkkitehi: Hans Eek/EFEM
Puu on luonteva ekotalon materiaali.
Pitkät kuljetusmatkat lisäävät materiaalien ympäristökuormaa, Kiinasta tuotuja kiviä.
Viikissä hyödynnetään aurinkoenergiaa passiivisesti ja aktiivisesti. Talot on suunnattu etelään - samalla ne kääntävät selkänsä toisilleen.
Aurinkokeräimen avulla voidaan tuottaa puolet vuotuisesta lämpimän käyttövedentarpeesta.
Suomessa on hyvät edellytykset aurinkosähkön tuottamiselle - sydäntalvea lukuun ottamatta.
Iltavaltalainen passiivitoimistorakennuses tuotetaa energiastaan ja puhdistaa jätevetensä paikallisesti tontilla. Arkkitehti: Georg W. Reinberg
Kaatopaikoille päätyy paljon käyttökelpoistakin tavaraa.
Lindåsin passiivitaloja, arkkitehti Hans Eek/EFEM.
SAFA.FI