Arkkitehtuurikilpailuja ovat järjestäneet julkisten tahojen lisäksi myös useat yksityiset rakennuttajat. Ensimmäisiä kaupan ja toimitilojen rakennuksista käytyjä kilpailuja olivat Tampereen kauppahalli (1895), Vakuutusyhtiö Pohjolan toimitalo (1899) ja Stockmannin tavaratalo (1916).
Arkkitehtuurikilpailujen avulla on kehitetty myös asumista, kylien ja kaupunkien keskustoja, puistoja ja liikenneympäristöjä. Maassamme järjestetyistä kaavakilpailuista ensimmäinen oli Töölön asemakaavakilpailu vuonna 1899. Kuopion Haapaniemen ja Niiralan kaavoista kilpailtiin vuonna 1900, Vaskiluodon asemakaavasta 1903 ja Turun asemakaavasta 1906.
1990-luvun kansainvälisestikin kiinnostavin kilpailu oli pohjoismaisena kilpailuna järjestetty Nykytaiteen museon suunnittelukilpailu vuonna 1993. Kilpailu keräsi toiseksi suurimman osanottajamäärän (516 ehdotusta) mitä Suomessa järjestetyissä kilpailuissa on koskaan ollut. (Serlachius-museon yleinen kansainvälinen kilpailu tuotti uuden ennätyksen, 579 ehdotusta, vuonna 2011). 1990-luvulla käytiin myös useita merkittäviä rakentamisen, asumisen ja yhdyskuntien kehittämiseen liittyviä arkkitehtuurikilpailuja.

Berliinin suurlähetystökilpailu 1996, voittanut ehdotus "Kannel", Viiva Arkkitehtuuri, Rauno Lehtinen, Pekka Mäki ja Toni Peltola.











SAFA.FI