SAFA esittää arkkitehdin ammattinimikkeen rajaamista lainsäädännöllä

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ilmaisee kannatuksensa ministeri Antti Häkkäsen käynnistämälle hankkeelle koskien lakimies -nimikkeen harhaanjohtavaa käyttöä. Vastaavaa epäasiallista toimintaa ja harhaanjohtavaa markkinointia esiintyy myös arkkitehti -nimikkeen osalta.

Arkkitehti on tutkintonimike, joka myönnetään Aalto-yliopistossa, Oulun yliopistossa ja Tampereen yliopistossa arkkitehtuurin maisteriohjelman suorittaneille. Tutkinto oikeuttaa automaattiseen ammattipätevyyden toteamiseen siirryttäessä työskentelemään toiseen Euroopan Unionin jäsenvaltioon. Päinvastoin kuin suuressa osassa muuta maailmaa, arkkitehti -nimike ei ole Suomessa ammattinimikkeenä suojattu.

"Rakentaminen ja rakentamisen tekniikat ovat viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana monimutkaistuneet, mikä asettaa yhä korkeampia vaatimuksia alan toimijoiden koulutukselle ja osaamiselle. SAFA tukee ministerin lausumaa: ihmisten pitää voida luottaa erilaisiin instituutioihin ja ammattinimikkeisiin ja tätä luottamusta tulee vaalia ennakkoon. Arkkitehti- ja lakimies -nimikkeillä palveluja tarjoavan henkilön koulutusta ei voida Suomessa nykyisellään tarkastaa, toisin kuin esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhoitosektorilla", SAFAn puheenjohtaja Henna Helander toteaa ministeri Häkkäselle lähetetyssä kirjeessä.

SAFA esittää valtioneuvostolle arkkitehdin ammattinimikkeen rajaamista lainsäädännöllä vain yliopistossa annetun arkkitehdin tutkintonimikkeen omaaville henkilöille.

Lisätietoja: Lue ministeri Antti Häkkäselle lähetetty kirje:

kirje
PDF 552,5Kt


Julkaistu 28.1.2019

Takaisin