Dodossa on toiminut kaupunkiryhmä lähes järjestön perustamisesta alkaen.
- Viime vuosina julkinen keskustelu ekologisesti kestävästä suunnittelusta on keskittynyt lähes yksinomaan sinänsä tärkeän energiatehokkuuden edistämiseen. Dodo on tuonut tervehdyttävän humanistisen vireen teknisesti painottuneeseen keskusteluun ja avannut uusia näkymiä kaupunkisuunnitteluun, EKO-SAFAn puheenjohtaja Anneli Lyytikkä perustelee valintaa.
Projekteja urbaanin, tehokkaan, virikkeellisen ja ekologisesti kestävän kaupungin puolesta on tällä hetkellä käynnissä Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Lahdessa. Näissä hankkeissa on pohdittu, miten sosiaalisesti toimiva ja esteettinen kaupunkiympäristö saadaan aikaan ympäristön asettamia ehtoja unohtamatta? Miten rakennetun ympäristön ratkaisut vaikuttavat elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin, ihmisten sosiaalisiin suhteisiin ja ympäristön kokemiseen?
Keskustelupiirit ja tapahtumien järjestäminen ovat järjestön keskeisiä toimintamuotoja. Vuodesta 2006 alkaen Dodo on järjestänyt mittavia Megapolis-tapahtumia vuosittain Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Dodo on myös pyrkinyt saamaan asukkaat mukaan kaupunkisuunnitteluun eri alojen asiantuntijoiden rinnalle. Dodossa kehitetyn ”wikisuunnittelu”-suunnittelumetodin avulla kaupunkilaisten ja asukkaiden toiveet saadaan mukaan suunnitteluprosesseihin.
Lisätietoja:
- Dodo ry:n pj Pauliina Jalonen,
040 8488753, pauliina.jalonen
dodo.org- EKO-SAFAn pj Anneli Lyytikkä,
050 3527868, anneli.lyytikka
ymparistosuunnittelu.com- Päivi Virtanen, SAFAn tiedottaja (kuvapyynnöt)
050 570 4180, paivi.virtanen
safa.fiPäivi Virtanen (paivi.virtanen
safa.fi), 17.1.2010










SAFA.FI